keskiviikko 26. elokuuta 2009

Isopeikko heitti kysymyksen

Peikko heitti tuolla kärhöjutussa kysymyksen, Missä on leppäkertut? Niinpä, en ollutkaan huomannut niiden puuttumista. Niitä ei juuri ole näkynyt, kun oikein mitein asiaa, niin en ole nähnyt ensimmäistäkään tänä kesänä. Oletko sinä?
Samoin puuttuu meiltä linnut. Olen niistä monessa komentissa sanonutkin, mutta meillä ei näy mitään muita lintuja kuin varikset ja harakat. No on joitain vesilintuja, mutta niitäkin nuukan laisesti. Yhden ainoan sorsapoikueen olen nähnyt. No lokkeja kyllä on. Härkälintu yhden poikasen kanssa ja se telkkäperhe. Siinä ne sitte melkein onkin. Se oli aika outo tunne, kun elokuun alussa yks aamu huomasin, että linnut ei laula, eikä niitä näy. Normaalistihan västärkit keikkuu melkin ensimmäisiin pakkasiin. Onneksi kuitenkin on ollut perhosia.

14 kommenttia:

  1. Minulla kukkii lumikärhö runsaasti, alppikärhökin kukki aika hyvin, mutta jalokärhöt heikosti. En ole huomannut, että lintuja olisi vähemmän kuin tavallisesti ja leppäkertunkin näin viimeksi tänään.

    VastaaPoista
  2. Meiltä oli linnunlaulu loppunut sillä aikaa kun oltiin pohjoisessa - takaisin tullessa oli oudon hiljaista. Pääskyt ovat palanneet ja lentelevät kirahdellen suurina parvina, aamuisin herättävätkin, kun on parvekkeen ovi auki ja ne kinastelevat paikasta antennilla:) Mutta leppäkerttuja en ole tosiaan tainnut nähdä koko kesänä. Sen sijaan niitä suuria mustia kärppäsiä on ollut ihan hurjan paljon, epäilin jo että johtuu talon uudesta pellavaöljymaalista, mutta tuttava sanoi niitä olevan tänä kesänä paljon kaikkialla.

    VastaaPoista
  3. Minä en ole koskaan nähnyt Susikairassa ensimmäistäkään leppäkerttua, paitsi tänä kesänä! Eli olisiko leppikset tänä vuonna lähteneet ilahduttamaan meitä pohjoisemman asukkeja?!

    Oikeesti alkoi ihan naurattaa, kun Ukollekin olen noista leppiksistä sanonut, että miten niitä nyt, kun aiemmin ei ole koskaan näkynyt:) Ja Ukko vahvisti, että eipä hänkään niitä täällä ole juuri nähnyt.

    VastaaPoista
  4. Meillä on jonkin verran näkynyt leppäkerttuja ja lintuja lentelee monenlaisia. Asumme pohjois-pohjanmaalla ja pienessä kylässä, liekö sillä jotain tekemistä asian kanssa. Kaikenlaisia pörrääjiä puutarha on täynnä, jotenkin tuntuu että normaalia enemmän.

    VastaaPoista
  5. Meidän mökillä kyllä oli leppäkerttuja, tosin huomasin ne vasta kukista ottamissani valokuvissa. Linnut ei enää paljoa laulelleet, se on totta, mutta puissa niitä piileksi parveittain ja nurmikollekin uskaltautuivat.

    VastaaPoista
  6. Tosiaan, leppiksiä en ole nähnyt minäkään. Oisko niillä ruokapula? Linnun laulua en ole kuullut huonoilla korvillani enää vuosiin, mutta västäräkkipoikasia saa täällä kyllä väistellä jatkuvasti, niitä on paljon. Ja havainto: mökillä on paljon erilaisia perhosia, toisin kuin tässä taajamassa, jossa asun.

    VastaaPoista
  7. Leppäkerttuja en ole täällä tänä kesänä nähnyt. Viime viikolla alkoi pikkulintuja tulla metsien kätköistä tänne asuntojen liepeille. Toiset valmisteutuvat muuttoa varten ja toiset varmistelevat hyviä paikkoja ruokintapisteissä. Vielä ei ruoka-automaatteja kehoiteta varustamaan, vasta pakkasten tultua.

    VastaaPoista
  8. Tavallista vähemmän olen minäkin leppiksiä nähnyt, yhtäkään en ole kuvannut. Lintuja on paljon, sirkutustakin kuuluu vielä. Eniten minua ilahdutti haarapääskyt, jotka saivat pesueensa lentokykyyn poissa ollessani, mutta tulivat porukalla takaisin tervehtimään ja pyörivät vieläkin pihapiirissä. Yhden haarapääskyn poikasen autoin tallin ikkunalta kourassani uloskin, kun se hätääntyi minun ilmestyttyäni sinne, eikä osannut suunnistaa ovesta ulos.

    VastaaPoista
  9. Se on muuten totta, olen nähnyt yhden ainoan leppäkertun ja ennenhän niitä oli valtavasti.
    Linnut myös, ei niitäkään kyllä niin paljon ole tänä kesänä, kuin ennen on ollut.
    Mihin ne on menneet.
    Ehkä silloin, kun oli kova halla joskus keväällä, niin silloin kuoli paljon poikasia.
    Mutta siltikin, linnuthan usein tekee toisen poikueen, jos ensimmäinen kuolee.
    Olisi se ihan kamalaa, jos linnut ja öttömönkiäiset häviäisivät, koska ne kaikki inhottavat hämähäkit ym. ötökät kuuluvat elämän kiertokulkuun.

    VastaaPoista
  10. Linnut meidän puskissa vielä hyppivät ja naksuttelevat. Leppäkertut ovat meiltäkin vähentyneet, nyt kun siitä kirjoitit tein saman huomion.

    VastaaPoista
  11. Jokusen leppiksen olen nähnyt, mutta vähemmän tosiaankin! Lintuja suppea kokoelma täälläkin: lokkeja, variksia, harakoita, varpusia, tinttejä..ja mitähän muuta? Siinäpä ne. Minne ne muut ovat kadonneet?

    VastaaPoista
  12. Ehka leppakertit ovat muuttaneet Normandiaan? AInakin niita on taalla.

    VastaaPoista
  13. Jaa'a. Nyt on munkin pakko myöntää, jotten oo nähäny tänäkesänä leppäkerttuja. Me asutahan kaupungin keskustas ja melekeen puistomaisemas, joten puistolintuja moon kyllä tavannu palijon meirän pikkuuses puutarhas.

    Moon ollu koko viikon poimimas marijoja vanhan tilan puutarhas ja miettiny sitä, miksei linnut ollu syöny niitä marijoja, vaikka non ollu tyrkyllä niis pensahis koko kesän. En mäkään nähäny tuos vanhas syrijääses puutarhas muita lintuja, ku fasaani pariskunnan ja kyyhkysen. Kyyhkystäkään mäen nähäny, pikemminkin kuulin sen huhuulun koko päivän.

    VastaaPoista
  14. Minä jo keväällä ihmettelin, kun kukkaset pysyivät siisteinä, että mihin ötökät ovat hävinneet. Ei ollut niitä pienen pieniä mustia koppiksiakaan, jotka nakertelevat kukkien reunat ja syövät lehtiin reikiä... Mutta leppiksiä on jonkin verran näkynyt, vaikkei nyt ole ollut kirvoja lainkaan. Lintujakin on näkynyt, mutta aika hiljaisia ovat alkukesän hääräyksen jälkeen olleet. Sitä poikasten lentoharjoittelua saatiin seurata - siinä touhussa unohtui jopa kamerakin, vaikka aina ja joka paikassa sitä kantelen.

    VastaaPoista