Oikase vaan nou kurtut tuossa ;)
Lankaa on metsästetty Viroa myöde, mutta mikään uusi ei ollut hyvä. Onneksi kompeista löyty ihan oikeaa pitsinvirkkuulankaa. Sellaista, mistä ennen lakanoihin virkattiin pitsit.
Aikomus eeltä oli kirjoa tuohon keskelle krysanteemi tai pioni. Ihan vaan yks iso ja yhdellä värillä. Malliki oli jo hommattu, mutta joku hemmetin riiviö on piilottanut sen johonkin jemman viereen, eikä sitä löytynyt, ei sitten millään.
Tällainen ihme karvamato löyty ruusun varresta. Mikä leinee aika isokin se oli. Ainakin
5 - 6 cm pitkä.
Ei enää ikinä omajuurisia ruusuja. Hoitoon mut saa viedä, jos vielä sellaisia havittelen!
Täs nää julkaisukelpoiset kuulumiset olikin. Sukkaa kudon ja omenahilloa keitän. Teen sen hillon tän ohjeen mukaan. Naapuri toi omppuja, kun sain sille lykättyä pari ruusua.
Onnelliis voimiist!
Tuohan on hyvä idea,laittaa pitsi liinan keskelle, siintähän se näkyy kaikista parhaiten.
VastaaPoistaIdeahan ei ole mun, vaan jossain näin, kun oli ostettu pikkuliinoja kirpparilta ja laitettu kans noin. Tää ihminen oli vaan leikannut pitsin alta kankaan pois. Mä en raaskinut rikkoa kangasta, joten tein tällaisen ratkaisun.
PoistaMinä katsoin, että karvamato on kissan häntä :-D
VastaaPoistaJuu, omajuuriset ruusut ehdottomasti muuhun paikkaan kuin kukkapenkkiin, johonkin nurmikon laitamille, missä ylös yrittävät vesat saa ajettua ruohonleikkurilla.
Ihana tuo pöytäliina, tosi kaunis! Joudut sitten aloittamaan uuden projektin, kun krysanteemin kaava löytyy ;-) Näin ei tekeminen lopu...
Niin tai otan noi pyörylät pois.
PoistaEi todellakaan pitsin tartte reunassa olla. Ihan hyvä idea laittaa ne keskelle liinaa.
VastaaPoistaSiis lainajuurisia ruusujako sitten? Hih. Sukkaa täälläkin tikutetaan. Ja säilötään ja mehustetaan niin että pakkaset jo paukkaa. Syksy se on!
Juu jaloruusut ovat lainanneet juuret joltain, eikä levii hullun lailla :)
PoistaKivasti toteutettu.
VastaaPoistaOhuella koukulla virkatessa sormenpäähän tulee helposti pien haavauma johon koukku ain osuu. Laastari ei oikein pysy ja joistakin menee koukku lävitsekin. Olen kietaissut palan maalarinteippiä, toimii ja taas voi virkata.
Karvamato mahtanee olla jonkin perhosen toukka.
Kiitos. Miten se koukku osaakin mennä aina samaan kohtaan? Pirullista!
PoistaPitsin vo laittaa mihin tahansa lystää!
VastaaPoistaIhmettelen minäkin, kuka kumma riiviö myllää kaikki jemmapaikat ja kadottaa loputkin tavarat!
Ai sitä on sitten liikkeellä, jos kerta sullakin :)
VastaaPoistaVaikka nurinpäin voi pitsin laittaa, kunhan hänessä on! Kuule, laita compeedin (kuinkahan kirjoitetaan) haavalaastaria siihen koukkureiälle!
VastaaPoista