lauantai 3. toukokuuta 2014

No niin

Nyt sitten kuvia reissusta. En kyllä paljoa tällä kertaa ottanut. Fiilikset oli vähän nollilla. Tässä kuitenkin kuvia Pääsiäiskulkueista.  Silloin oli vielä kaikki hyvin.Pääsiäinen oli oikeestaa kevään ohella syy, miksi lähdettiin. Haluttiin nähdä, miten katolliset veittää Pääsiäistä. Paits eihän me tietysti kenenkään kotiin päästy katsomaan. Näissä kulkueissa oli ihmettelemistä ihan kerakseen.

Nämä kaksi ekaa kuvaa on kiirastorstaina Fuengirolassa.

Pitkänäperjantaina lähdettiin Malagaan. Paljon oli tyhjiä penkkejä, niitä oli todella PALJON. Luultiin, että niissä ois ollut joku meillekin, turha luulo :) Miellään oisin istuallaan katsellut. Oli nimittäin ihan hervottoman lämmin ja käveltiin jonkun verran, joten jalat ois kaivanneet lepoa.Tuolit oli varattu joillekin muille :(
Komeeta katseltavaa oli tämäkin kulkue.

Paikalliset olivat varautuneet paremmin. Heillä oli omat tuolit ja eväät mukana.

Huh hu, mahtaa olla rankkaa puuhaa tuo kantaminen. Kyllä kulkue lepäskin vähän väliä. Noiden patsaiden kantaminen on kuulema kovasti haluttu homma. Siihen on pyrkijöitä enemmän, kun paikkoja. Laskettiin 23 miestä kahdessa rivissä ja keskeltä ei päästy laskee, mutta tuolla ihan keskelläkin on kuulema kantajat. Kulkueita ois piisannut pitkälle iltaan, mutta me tyydyttiin tähän yhteen.
Jos joku osaa kertoa noiden huppupäiden tarkoituksen, niin ois ihan kiva. Ne tuskin on kuitenkaan mitään Ku Klux Klan porukkaa.

6 kommenttia:

  1. Ikävää kuulla sattumuksesta, toivottavasti pääsette / pääsitte hyvin kotiin!
    Pääsiäisviikko on tosiaan vaikuttava tapahtuma Espanjassa. Huppupäät ovat pukeutuneet keskiaikaisiin synnintekijöiden asuihin, en tiedä asiasta sen tarkemmin, mutta ne kuvaavat uskovaisia, jotka ovat tehneet syntiä mutta haluavat silti ottaa osaa seremonioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Hyvin selvittiin eihän meillä muilla ollutkaan mitään hätää ja potilaallekin järjesty lento samaan koneeseen, kun pitikin.

      Poista
  2. Kiva että selvisitte kotiin sen kummemmitta lisäsuruitta. Aika hurjia nuo huppupäät, tulee kyllä mieleen kaikkee muuta kuin syntiensä katujat.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia kuvia. Toitottavasti potilaan polvi paranee!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa, että koettelemuksista huolimatta pääsitte hyvin kotiin. Varmasti oli mielenkiintoista seurata tuollaista kulkuetta, on vähän erilaista pääsiäisen viettoa kuin meillä.

    VastaaPoista
  5. Hyvä että pääsitte hyvin kotiiin.

    Olen kerran ollut pääsiäisenä Barcelonassa,ja kyllä vähän ensin pelästyin kun näin ne huppupäät,tuli mieleen Ku Klux Klan ja tietysti inkvisitio.....

    VastaaPoista