Ihan vaan vertailun vuoksi käytiin oman kaupungin joulutorilla. Kyllä on pakko sanoa, että Porvoo vetää kirkkaasti pidemmän korren. En vaan ymmärrä, miten se on niin vaikeeta tehdä meillekin tunnelmallista joulutoria. Kuitenkin meidänkin päättäjät kulkevat maita ja mantuja näkemässä kauniita paikkoja.
Torin laitaan on laitettu " kaivo" ?
Nämä valokukkapurkit oli minusta kivat.
Joulupukki oli paikalla, mutta eipä ollut sillä suunnalla mitään suurta sukseeta.
Paljon parjattu nuotio. Tässä saa polttaa omia makkaroita. No liikaa savuttaa kuulema. Alkaa vaatteet haista savulle. Lahtelaisten vaatteet ei tuuletu.
Mun koti on ollut tuossa talossa toka vika kerroksessa. Isosta ikkunasta neljä seuraavaa oli meidän ikkunat. Enää keskemmällä Lahdessa ei voi asua :)
Oli siel joulunäytelmä.
Tässä sotilaat ovat just lähdössä esittämään osansa
Kuusikin on rumaksi haukuttu. Se olikin, mut Lahtienergia lahjotti siihen lisää valoja.
Juu ei ollut mistään kotoisin Lahden joulutori. Myytävänä oli niitä tavan omaisia sukkia ja kynttilöitä.
Meidä miniän äiti hävis taistelun syöpää vastaan ja eilen oli hautajaiset, joten ei kovin iloinen joulu tiedossa :(
Kaikesta huolimatta Hyvää Joulua teille kaikille ja
Onnelliist voimiist
Vähän hiljaisen näköistä on torilla:) mutta sittenpä mahtuu itse paremmin kulkemaan:)
VastaaPoistaNo joo, ei ollut kun muutama ihminen paikalla
PoistaEi sitä kaikki osaa laitella niin kivoja joulutoreja. Ja sitten pitää olla niitä ostajiakin ja sopivaa ostettavaa.
VastaaPoistaMutta tuon torin varrella sitä minäkin vietin elämästani yhden vuoden. Oli nuorena aikamoinen vuosi :)
Täytyy sanoa, että Lahdessa ei mikään onnistu, kun aina vastustetaan. Tuota nuotiotakin, kun tulee savua!
PoistaMeillä Porvoossa on vanha kaupunki ja perinteet sen mukaan, Lahti on vielä nuori, ehkä sen jouluperinteet vasta muotoutuvat ajan myötä. Joulutorin lisäksi meillä on myyjäisiä tähän aikaan lähes joka päivälle, ei tartte itse kotona juuri joulujuttuja laitella. Hyvää joulua sinulle toivottelen.
VastaaPoistaEhkä se onkin Porvoon viehätys.
PoistaAika surkealta näyttää Lahden joulutori. Sieltä puuttuu se tungoskin, mikä tekee joulutorin :) Tampereella on hyvä tungos ja paljon kojuja.
VastaaPoistaLuulis, että tääläkin on ihmisiä, mut kaikki vaan jurputtaa tuvassaan. Kauhee pelko, että joku hyötyy minusta
PoistaMun kävi sääli joulupukkia, ei yhtään lasta sen luona, ei kyllä isojakaan. Outoa, ettei väkeä ole joulutorilla, jos lähes kaikki oli räkätaudissa.
VastaaPoista