Terve mieheen ja aurinkoista sunnuntaita sinulle!
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Sunnuntaita!
Terve mieheen ja aurinkoista sunnuntaita sinulle!
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Kotikaupunkini Lahti

Elegia oli blogissaan kuvannut Helsinkiä. Se olikin hieno idea, joten minäkin päätin kuvata kotikaupunkiani. Ylhäällä keskellä on vanha naistensairaala ja alhaalla oik. teatteritalo. Sanovat, että se on muka ruma kun siinä on rakennustellinkit veiläkin. Minä pidän siitä, minusta se on kaunis rakennus.
Tässä on Kaupungin sairaalan edustalla tulpaanit ja kansanopisto. Yksi kuva veilä teatteritalosta.Jostain syystä en saa tekstiä alkamaan tuolta ylhäältä, joten nyt on tyytyminen näin. Olisi kiva kun toisetkin laittaisi kotikaupungistaan kuvia
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Valokuvatorstai " saapuminen"
torstai 16. huhtikuuta 2009
Viimeiset munakupit
Tässä on nyt sitten viimeiset munakupit. Mielestäni nämä ovat kaikkein hauskimmat. Ton tirpan olen saanut ystävältä Puolan tuliaisina ja toinen on Hollannista myös tuliainen.Nyt sitten joku toinenkin voi laittaa keräyksiään kehiin, että nähdään millaisia keräilijäluonteita täällä onkaan.
EDIT.
Kauheesti kirotusvirheitä. Oikein täyty korjata niitä. Joku sano, että joku käy siirtelemässä näppäimiä paikasta toiseen. Niin se varmaan on :)
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Elämä uomissaan
Eli eilen mies pääsi pois sairaalasta. Se letku on edelleen siinä ja onkin useamman viikon. Aamulla meinas tulla vastoinkäymisiä kun se hiivatin juttu oli jotenkin irronut ja verta alko vuotaa siitä kyljestä. Se oli sitten sairaalareissu edessä. Ärräpäitä tuli enemmän kun laki sallii. Onneksi ei tarvinut jäädä sinne sairaalaan. Huomena mies menee kuvaukseen ja sitten vissiin selviää, miten toimitaan jatkossa. No mutta nyt kaikki hyvin ja elämä oorlinkissa.
Yksi munakuppi kollaasi lisää. Mähän lupasin, ett näit riittää :)
Yksi munakuppi kollaasi lisää. Mähän lupasin, ett näit riittää :)
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Munakuppikollaasi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


