Sitte se piristys! :)
Poliisiauto rullasi aivan hiljaa lähelle Kaamasen Kievarin ovea, juuri ennen sulkemisaikaa.
Samalla hetkellä horjui Aslakka ulos ovesta, hän vaikutti olevan päissään hieman enemmän kuin lääkäri määrää. Kaiken kukkuraksi auton avaimet kilisivät kädessä.
Poliisiautossa istuvat poliisit katselivat ihmeissään kuinka Aslak päättäväisesti taisteli itsensä parkkipaikalle, siellä hän kokeili avaimia ainakin viiteen eri autoon ennen kuin hän löysi oman autonsa ja pääsi vaivoin ratin taakse istumaan.
Siinä hän sitten istui ihan hiljaa kymmenkunta minuuttia, sitten hän yllättäen käynnisti tuulilasinpyyhkijät ja sammutti ja uusiksi taas - oli aivan pilvetön taivas ja lämmin kesäilta.
Tämän jälkeen Aslakka laittoi valot päälle ja sammutti muutaman kerran, tämän jälkeen oli hätävilkkujen vuoro. Vihdoinkin Aslak onnistui saamaan myös auton käyntiin ja yritti vaihdetta päälle, tietysti ilman kytkintä, jolloin kuului aikamoista rohinaa, mutta jotenkin vaihde loksahti päälle ja auto otti oikein jänisloikan eteenpäin ja sammui siihen.
Tämä toistui muutamia kertoja ja koko ajan tyhjeni parkkipaikat autoista ja lopulta kun Aslak oli ainoana parkkipaikalla, hänen onnistui saada auto liikkeelle ja nykimällä otti kurssin kohti pohjoista.
Poliisit, jotka olivat odottaneet kärsivällisesti, laittoivat torvet soimaan ja hälytysvalot vilkkumaan ja pysäyttivät Aslakin kotimatkan. Poliisit tulivat ulos autosta ja tarjosivat alkometriä Aslakille puhallettavaksi.
Aslak puhalsi ja puhalsi, mutta mittari näytti nollaa eivätkä konstaapelit olleet uskoa silmiään.
-Sinun täytyy tulla mukaan verikokeeseen, sillä meidän mittarissa näyttää olevan jotain vikaa", sanoi toinen konstaapeleista.
- Kuuleppakö mie piän, ettei se kuiten mithään hyövää semmonen. Sole mikhän vika tuossa mittarissa kuiten, soli vain tieten tänä iltana minun vuoro olla houkutuslintuna!, Aslakka tuumasi.
Hyvä että nuitakin soilikkien ja muiden kukkien kuolettajia on olemassa. Miulla nuo kuolee aina.
VastaaPoistaJotta oli hyvä tarina :)
Soilikki on helppo kasvi mutta ei minulle, jos käsi osuukin lehteen, on ihottuma varma, sama on kevätesikonkin. Sant Pauliat onnistuu kyllä.
VastaaPoistaHahha olipa tarina, kaikkea ne keksii! Kaunis Soilikki, en ole koskaan omistanut. St Paulioita olen yrittänyt muutaman kerran, mutta juu, enää en viitsi niitä kiduttaa kuoliaaksi.
VastaaPoistaHei. Hauska juttu. St.Paulian saa pysymään hengissa kun ei kastele liikaa, kerran viikossa riittää. Itselläni on sellainen pohjoisen puolen keittiön ikkunalla, kukkiikin aina silloin tällöin. Valossa, ei suorassa auringon paahteessa.
VastaaPoistaHehee, olipas hauska juttu. Poliiseja pitääkin vähän juksata :)
VastaaPoistaMinä en saisi pysymään tuota kukkaa hengissä kovin kauan, toivotaan, että sinä saat.
Kiva hupijuttu. Tarina ei kerro, riittikö poliisien huumori.
VastaaPoistaEi taho minunkaan hoivissa kukat menestyä. Ehkä eivät saa riittävästi valoa tai kastelen liikaa.
Koeta jutella soilikillesi, jospa se saa siitä elinvoimaa ja kukkii kauemmin sinulle.
Etpä taida olla ainut santun tappaja. Meidän sähköpatteri-ikkkunalaudoilla ei mikään kukka kauaa viihdy.
VastaaPoistaSoilikkia en ole koskaan kokeillut sisällä. Santit minulla on äidin peruja, niitä pikkukukkaisia. Ne ovat säilyneet hengissä, vaikka en mikään viherpeukalo olekaan. Ostetut santit eivät.
VastaaPoistaSoilikki, saintpaulia ja gloxinia muistuttavat lapsuudenkodistani. Äitini sai ne kukkimaan. En ole perinyt äitini taitoja. Minun viherpeukaloni on keskellä kämmentä.
VastaaPoistaSoilikki on kaunis kukka ja perin nostalginen. Hauska tarina:)
VastaaPoistaTuosta tykkään.
VastaaPoistaKiitos komenteista. Kerron sitten, kun tämä Soilikki on päässyt saattohoidon loppuun. Todennäköisesti se ei kesää nää, mutta ainahan on mahdollisuus, että olen väärässä :)
VastaaPoista