keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kuvia Madeiralta

No kaikki sen tiesi, että Madeiralla oltiin. Ollaa oltu siellä ensimmäinen lentokone matka. Siitä on vasta 27 vuotta aikaa. Voin sanoa, että pikkasen oli paikat muuttuneet. Ei ollut enää härkävankkureita kaupungilla. Haikeakin oli mieli, kun sitä pikkupoikaa ei enää ole, joka oli meidän matkassa siiloin. Pikkupojasta on kasvanut aikuinen mies, vaikka en sitä aika ajoin kuulema muistakaan.Vuokrasimme auton ja saarta tuli keirrettyä neljänä päivänä. Voin sanoa, että ei montaakaan tietä jäänyt ajamatta. On siellä vaan kauniita paikkoja, ja hulppeita maisemia. Vuorille sato lumen ja paikalliset olivat sitä ihailemassa ja kuvailemassa. Sitten he olivat ihan pulassa kun eivät meinaneet uskaltaa ajaa siinä sohjossa.

Yksi pitempi levadalenkki käveltiin Montesta Camachaan. Ei se ollut kun kahdeksan kilometriä, mutta hiki siinäkin tuli. Sitten siellä ylhäällä kävelimme vain muutaman kilsan lenkin. Kuva oli eilisessä arvausjutussa.
Rottinkia poikineen.
Tämä oli hieno juttu. Ton häyrypilven aiheutti kolo, johon vesi keräyty, ja kun sitä oli tarpeeksi kolo Sylkäs sen voimalla pois. Eeltä tuli vesihöyryä ja sitten komee suihku.
Täältäkö se " Kamelianainen" olikin kotoisin?
Taisi olla Inkiväärin kukon sukulainen :) Ainakin terkkuja laitto
Kukkakuvia tulee vastaisuudessa varmasti lisää. Oikein kateeksi käy, kuin siel kasvaa luonnossa kaikkea kaunista, joita me täällä purkissa yritetää kasvattaa.
Kaikkinensa tosi hieno reissu. Vanhoja muistoja käytiin verestämässä. Tietysti olisi ollut hienoa jos ne ystävät joihin silloin tutustutiin olisivat olleet mukan. Se ystävyys on muuten kestänyt kaikki nämä vuodet.

7 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ainakin olet matkaltanne napsinut. Madeiralle on mekin monasti aiottu lähteä, mutta vielä on käymättä.

    VastaaPoista
  2. Minä arvasin ihan väärin teidän matkakohteenne, vaan haitanneeko tuo.
    Varmasti ollut upea reissu. Siellä on jo kesä, kun täällä vasta keväästä haaveillaan. Paitsi, että satoi sinnekin lumen

    VastaaPoista
  3. On se ihana paikka kuvistakin päätellen! Ja kukon puolesta kiitoksia terveisistä, hän ei nyt ennättänyt koneelle;)

    VastaaPoista
  4. Hienon paikan olitte valinneet, olen aina halunut kameran kanssa tuonne, ehkä joskus.
    Kauniita kuviat olet ottanut.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuva, näyttää tosi kauniilta paikalta.

    VastaaPoista
  6. Niin, sepä se minuakin ihastutti ja hiukan karehditutti kun tosiaan mie en saa purkissakaan kasvamaan sellaisia joita tuolla kasvoi villinä... =)

    VastaaPoista