lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kotikaupunkini Lahti


Elegia oli blogissaan kuvannut Helsinkiä. Se olikin hieno idea, joten minäkin päätin kuvata kotikaupunkiani. Ylhäällä keskellä on vanha naistensairaala ja alhaalla oik. teatteritalo. Sanovat, että se on muka ruma kun siinä on rakennustellinkit veiläkin. Minä pidän siitä, minusta se on kaunis rakennus.
Tässä on Kaupungin sairaalan edustalla tulpaanit ja kansanopisto. Yksi kuva veilä teatteritalosta.
Jostain syystä en saa tekstiä alkamaan tuolta ylhäältä, joten nyt on tyytyminen näin. Olisi kiva kun toisetkin laittaisi kotikaupungistaan kuvia

3 kommenttia:

  1. Hienoja rakennuksia! Kiva näin tutustua eri paikkoihin, sillä paljon on paikkoja, joita ei ole nähnyt.
    Minulla on myös kuvia kotikaupungistani, mutta ovat vielä laittamatta blogiin. Olen ajatellut laittaa niille ihan oman sivun joskus, kunhan ehdin!

    VastaaPoista
  2. Tämähän onkin kiva idea esitellä kuvin kaupunkiaan! Olen ollut Lahdessa vain muutaman kerran (nekin lähinnä ohiajeluja) ja kuvistasi tunnistin vain yhden paikan (sen, missä on kauppoja). Mutta Lahti näyttää kauniilta, paljon kauniita rakennuksia.

    Sinäkin olet muuten onnistunut olemaan kuvausasemissa silloin, kun ei paljon muita ole liikkeellä. Aavemaisen tyhjä kaupunki ;)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen käynyt Lahdessa vain muutaman kerran. Tarpeeksi ei kiinnitä huomiota kauniisiin rakennuksiin kun pikaisesti käy, jotenkin Lahdesta jäi aika ankea kuva. Tosin istuskelin pitkään yhdessä aivan ihanassa pikkupuistikossa... taidan olla enemmän luontoon päin kallellaan. Pitäisikin todella kuvailla vähän kaupunkeja vaihteeksi.

    VastaaPoista