torstai 29. joulukuuta 2016

Uusi Vuosi

Nyt kun tilisi numero 2016 alkaa olemaan tyhjä, niin avasin sulle uuden tilin. Tilisi numero on 2017. Tallensin sinne 352 onnellista päivää. Ensimmäinen käyttöpäivä alkaa 1.1 2017

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulutaivas

Olipa taivas kaunis näin Joulun kunniaksi

Vaikka viikko sitten näytti ja tuntui, että tulee kurjaakin kurjempi joulu, niin kaikki meni oikein kivasti. Ehkä se helpotti, kun oltiin meillä 16 vuoden jälkeen, niin poikettiin " normaalista" eikä miniän äidin puuttuminen tuntunut, niin pahalle. Hautausmaalla käynti oli kyl aika itkuinen. Minä kun olen oikea itkupilli. 
Menin sit taas nurin ja nyt on käsi kipee. Se sama minkä teloin seillä etelässä. Eiköhän tää tästä, on varmaan vaan niin kunnolla tärähtänyt. 
Hyvää vuoden viimeistä viikkoa! 
Onnelliist voimiist!



keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulun iloa

Hyvää Joulua ja Onnellista vuotta 2017, kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen! 
Kiitos kuluneesta vuodesta


Onnelliist voimiist

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukukka

Tein muutaman "Joulukukan"


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Lahen torilla

Ihan vaan vertailun vuoksi käytiin oman kaupungin joulutorilla. Kyllä on pakko sanoa, että Porvoo vetää kirkkaasti pidemmän korren. En vaan ymmärrä, miten se on niin vaikeeta tehdä meillekin tunnelmallista joulutoria. Kuitenkin meidänkin päättäjät kulkevat maita ja mantuja näkemässä kauniita paikkoja. 
Torin laitaan on laitettu " kaivo" ? 

Nämä valokukkapurkit oli minusta kivat.
Joulupukki oli paikalla, mutta eipä ollut sillä suunnalla mitään suurta sukseeta.
Paljon parjattu nuotio. Tässä saa polttaa omia makkaroita. No liikaa savuttaa kuulema. Alkaa vaatteet haista savulle. Lahtelaisten vaatteet ei tuuletu. 
Mun koti on ollut tuossa talossa toka vika kerroksessa. Isosta ikkunasta neljä seuraavaa oli meidän ikkunat. Enää keskemmällä Lahdessa ei voi asua :)
Oli siel joulunäytelmä. 

Tässä sotilaat ovat just lähdössä esittämään osansa

Kuusikin on rumaksi haukuttu. Se olikin, mut Lahtienergia lahjotti siihen lisää valoja. 
Juu ei ollut mistään kotoisin Lahden joulutori. Myytävänä oli niitä tavan omaisia sukkia ja kynttilöitä. 

Meidä miniän äiti hävis taistelun syöpää vastaan ja eilen oli hautajaiset, joten ei kovin iloinen joulu tiedossa :(
Kaikesta huolimatta Hyvää Joulua teille kaikille ja 
Onnelliist voimiist





sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Turhuuksien torilla

Lähdettiin ihan vaan päiväajelulle, katsoo millainen on Porvoon joulutori. 
Olihan siellä vaikka mitä tirhuuksia tarjolla


Nämä havupukit oli kivan näköisiä. Hyvä minä, selvisin ohi ostamatta! 
Kyllä tuo Porvoon vanhakaupunki on kaunis paikka.







Se on toi entinen poikaystävä niin kokematon vielä, että ei ymmärrä, että 10 astetta pakkasta on kylmää. Hän lähti kesätakilla liikenteeseen. No sillä ei oiken tarnnut. Kas kun ei T-padassa.

Mukulakivikadut oli tosi liukkaat, vaikka sinne olikin ripoteltu sepeliä. :D Tuli vaan meilee, että missä se Rantakasvi asuukaan? Et ei vaan ois noilta seuduilta, kun sepelin kanssa nuukaillaan :D

Onnelliist voimiist

perjantai 2. joulukuuta 2016

Luokkakuva

Onk tää nyt sitä, kun alkaa tulee vanhaksi ja muistelee vanhoja? Eihän täst nyt niin kauheen kauaa oo, kun tää kuva on otettu. Mitä nyt vaivaiset 60 v. Sain kuvan ystävältä, kun mulla ei oo enää kuvia tallessa. Jouduin  katselee jonkun aikaa, ennen kun tunnisti itseni :D
Nimiäkään en muista, kun muutaman. 
Meit oli luokassa 40 ja hyvin opettaja pärjäs meidän kanssa. Nykyjään ei pärjätä edes 20 mukulan kanssa. Tämä opettaja olikin tosi mukava ja ymmärtäväinen ihminen. Muunmuassa tässä kuvassa hänellä on paita, josta mä tykkäsin. Kerran sitte kysyin, miksi hänellä ei ole ollut tätä paitaa pitkää aikaa päällä? Seuraavana päivän paita oli päällä. Otti ujon pikkutytön toiveen huomioon :)