torstai 29. tammikuuta 2009

Kivaa seurattavaa

Olenpa minä tänään aktiivinen :]
Sain ystävältä osoitteen jonne on kiva mennä

Täällä olisi taas katseltavaa livenä. Metsäkaamera striim, jossa näkyy illalla metäsikoja ja päivällä käyvät linnut ruokailemassa.
Toidumaja striim on lintulauta, jossa on välillä tungosta.
Kotkakaamera striim, jonne tulevat korpit ja varikset repimään lihakimpaleesta ruokaa. Siellä en ole kotkaa nähnyt, mutta metsäkaamerassa olen tavannut pari kaurista, hiirihaukan, kotkan ja lukuisat parvet pikkulintuja. Lisäksi tietenkin illalla siat.

Valokuvatorstai " Moni"

Moni on kakku päältä kaunis, mutta.....


I love you !


Tämän sytämen sain Hiirosen emännältä. Kiitän ja kumarran siitä. Sen on jo saanut kaikki suosikkini, joten en laita sitä eteen päin. Tuolla sivulla on pitkä lista missä vierailen, siis kaikille heille se kuuluu.

Pikainen reissu

Oltiin kolme päivää likoomassa Karjalohjalla ystävien kanssa. Menee se aika silleekin. Ihan oli kiva reissu, tuli ulkoiltua, uitua ja korttia pelattua. Kylpylän nimeä se Päiväkumpu ei mielestäni oikein ansaitse, mutta uimapaikka kuitenkin ja kun tarpeeksi kauan oli altaassa niin rypisty sielläkin ihan kunnolla . Olihan siellä toki poreallas ja höyrysaunakin. Heti kun rikastun ja lakkaan köyhtymästä, niin teetän itselleni kans häyrysaunan.


Onkos tää nyt synti vai häpee, kun on tälläinen sato jäänyt keräämättä?


Näitä oli useampi pensas. Vai olisko jotain vikaa näissä marjoissa, kun linnutkaan ei näitä ole halunneet?

perjantai 23. tammikuuta 2009

Minäkö tyhmä?

Nyt en ymmärrä. Taas annoin houkutella itseni Tallinan risteilylle. En kyllä tiedä tyhmempää touhua, kuin risteily. Me ei tanssita, ryyppääminen siellä on turhan tyyristä touhua ja laivakyyti on turhan hidasta touhua.

Vielä se menettelee, kun mennään omalla autolla ja ajellaa ympäriinsä. Lisäksi autolla pystyy käymään useammassa paikassa. Oltiin "ilmaisella" matkalla. Arvatkaa vaan oliko se ilmainen? Aina sitä jotain suorastaan hyppää mukaan, vaikka nyt ei edes missään lankakaupassa käyty, kun Karnalukseen oli niin pitkä matka lähteä kävellen. Yleensä käydään Ülemistekeskuksessa, siellä on sellainen käsityökauppa, missä myydään muliinilankoja ja ristipistoja edullisemmin kun suomessa. Nyt ei sinne edes kannattanut ajatellakaan.

Tallinna oli yhtä synkän näköinen kuin Hesakin. Loskaa ja tihkua, kamalan liukastakin. Käveltiin vain pieni matka ja takasin laivaan. Siis niin tyhmää kun vaan olla voi.


tiistai 20. tammikuuta 2009

Ovia ja ikkunoita

Tykkään kuvata ovia ja ikkunoita. Jostain syystä ne kiehtoo minua. Onko se uteliasuutta vai mitä, en tiedä. Tässä nyt muutamista kuvia. Otettu joskus, milloin lienee.

Tuntematon suuruus tässä ikkunoiden välissä.

Tässä yksi kauneimmista ovista.

Yksityiskohtia samasta kirkon ovesta.


Malgassa pelakuita ikkunalla .

Mijaksen ikkunavanki.

Joskus se ikkuna puutuu kokonaan :)





sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Mitä on tullut tehtyä

Nappasin tämän Hannilta
Lihavoi asiat, jotka olet jo tehnyt.Kursivoi asiat, jotka haluaisit tehdä.Jätä korostamatta asioita, joita et ole tehnyt etkä tahtoisi tehdä.
Olen...
1. aloittanut oman blogin
2. nukkunut tähtitaivaan alla
3. soittanut bändissä
4. käynyt Havaijilla
5. katsellut meteorimyrskyä
6. antanut hyväntekeväisyyteen enemmän kuin mihin olisi varaa
7. käynyt Disneylandissä / Worldissä
8. kiivennyt vuorelle
9. pidellyt rukoilijasirkkaa
10. laulanut sooloa
11. benjihypännyt
12. käynyt Pariisissa
13. katsonut ukkosmyrskyä merellä
14. opetellut taiteenlajin alusta alkaen
15. adoptoinut lapsen
16. sairastanut ruokamyrkytyksen
17. kiivennyt Vapaudenpatsaan huipulle
18. kasvattanut vihanneksia
19. nähnyt Mona Lisan Ranskassa
20. nukkunut yöjunassa
21. käynyt tyynysotaa
22. vaeltanut
23. ottanut sairaslomapäivän vaikken ole sairas
24. rakentanut lumilinnan
25. pidellyt karitsaa
26. uinut alasti
27. juossut maratonin
28. ollut gondoliajelulla Venetsiassa
29. nähnyt täydellisen auringonpimennyksen
30. katsellut auringonnousua tai -laskua
31. lyönyt kotijuoksun
32. ollut risteilyllä
33. nähnyt Niagaran putoukset
34. käynyt esivanhempieni synnyinpaikalla
35. nähnyt Amish-yhteisön
36. opetellut uuden kielen
37. ollut tyytyväinen rahamäärään, joka minulla on
38. nähnyt Pisan kaltevan tornin
39. kalliokiipeillyt
40.nähnyt Michelangelon Davidin
41. laulanut karaokea
42. nähnyt geysirin purkautuvan
43. ostanut vieraalle aterian ravintolassa
44. käynyt Afrikassa
45. kävellyt rannalla kuutamossa
46. ollut potilaana ambulanssissa
47. maalauttanut muotokuvani
48. ollut syvänmerenkalastuksella
49. nähnyt Sikstiiniläiskappelin
50. ollut Eiffel-tornin huipulla
51. ollut sukeltamassa tai snorkkeloimassa
52. suudellut sateessa
53. leikkinyt mudassa
54. ollut drive in -teatterissa
55. ollut elokuvissa
56. käynyt Kiinan muurilla
57. aloittanut yrityksen
58. opetellut taistelulajeja
59. käynyt Venäjällä
60. tarjoillut soppakeittiöllä
61. myynyt partiotyttöjen pikkuleipiä
62. ollut valassafarilla
63. saanut kukkia ilman syytä
64. luovuttanut verta

65. hypännyt laskuvarjolla
66. käynyt natsien keskitysleirillä
67. käyttänyt katteetonta shekkiä
68. lentänyt helikopterilla
69. säästänyt lapsuuden lempilelun
70. käynyt Lincoln Memorialilla
71. syönyt kaviaaria
72. tehnyt tilkkuja
73. ollut Times Squarella
74. käynyt Evergladesissa
75. saanut potkut töistä
76. nähnyt vahdinvaihdon Lontoossa
77. katkaissut luuni
78. ollut kiihdyttävän moottoripyörän kyydissä
79. nähnyt Grand Canyonin
80. julkaissut kirjan
81. käynyt Vatikaanissa
82. ostanut uuden auton
83. kävellyt Jerusalemissa
84. ollut sanomalehtikuvassa
85. lukenut koko Raamatun
86. käynyt Valkoisessa talossa
87. tappanut ja laittanut eläimen ruuaksi
88. ollut vesirokossa
89. pelastanut jonkun hengen
90. ollut Juryssa
91. tavannut kuuluisuuden
92. liittynyt kirjakerhoon
93. menettänyt rakkaan ihmisen
94. saanut lapsen
95. ollut Alamossa
96. uinut Suuressa suolajärvessä
97. ollut mukana oikeusjutussa
98. omistanut kännykän
99. saanut mehiläisenpiston

Laitatko oman listan? Tuun katsomaan.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Ei ollutkaan helppoo

Ei se sitte ollutkaan niin simppeliä sillä uudella kameralla, kun mä luulin. Olkoot vaikka kuin nopee, jos ei kuvaaja kerkee mukaan. Tässä orava menee menojaan. Niin kun mä luulin, että olen suuri luontokuvaaja:) No ei osunut ihan kohdalleen mun luulo.


No onneksi aamuaurinko sentää pysy paikallaan. Ehkä mun tarvii vähän harjotella lisää ja vaikka hakeutua jollekin kurssille.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

SP-565UZ

Haa, kait te tiedätte mitä toi otsikko tarkoittaa?Tässä meidän Doris kuvattu uudella kameralla. Nyt tulee kuulkaa kuvaa oikein sarjassa. Muuten en tiedä hänen hyvyydestä, mutta sitä nopeutta kaipasin.


Tässä vielä kuva pimeän päivän piristykseksi. Miten tää nyt heitti tän kuvan näin sivuun,Olkoot.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Kuusi asiaa minusta

Voi mahoton tota Susikairan Akkaa, minkä teki. Mistä mä nyt teille tempaisen ne kuusi asiaa. Eihän tästä ole niin kauaa, kun teille kaikki omituisuuteni jo kerroin.

No ensimmäisenä tulee mieleeni, että olen laiska liikkumaan. Keksin vaikka mitä, miksi ei tarvi lähteä kävelemään On liian kuuma, kylmä, tuulee liikaa. On hyttysiä, voi alkaa särkee jalkaa, selkäkin on kipee. Vatsa ei toimi ja jos toimii, niin varmasti lenkillä.

Toiseksi Kuten jo tuolla jossain kerroin rakastan kaikkea käsillä tekemistä. Harrastan posliinin maalausta, käsitöitä ja sit noita käsitöitä. Vaikka ikinä ei olis uskonut, että minusta tulee koskaan käsityön tekijää. Koulussa silloin kauan sitte tehtii vauvan vaatteita. Minä teetin ne muilla ja itse hoidin seurustelu puolen.

3 Justiinsa tänään laskeskelin kuinka monta kertaa olen muuttanut elämäni aikana. Siis voiteko kuvitella 15 kertaa. Ei ole ihme, että kaikki lapsuuteni aarteet on hävinneet. Eniten harmittaa, kun nuket ja kirjat on hävinnyt. Vanhempani olivat kovia lukemaan ja minulla oli paljon kirjoja. Kun olen näin kauan elänyt, niin siellä oli monta arvokastakin kirjaa. Sellaisia esimerkiksi, missä oli Rudof Koivun kuvituksia .

4. Olen aika rohkea:) Olen ollut 4v, kun päätin ,että en hoitoon enään mene. Jossain näillä vaihella menin yksin elokuviin. Muista sen rahan millä maksoin lipun, se oli sellainen missä lapset kanto havujuttua. No etupenkiin tietysti. Kuinka ollakaan minulle tuli pissi hätä. Kun en tiennyt pääsenkö taksin , jos lähden käymään vessassa välillä, niin rohkeena tyttönä pissin siihen tuoliin, se oli kaunis punaista samettia. Sitten vaan sujuvasti, ja sitten vaihdoin kuivaan penkkiin istumaan.
Olin kutonnut koulussa lapsen paskan väriset tumpit, siis ihan ite. Olin Lahden kisoissa ja siellä oli pienkone, joka lennätti ihmisiä. Minäkin uskalsin mennä mukaan. Kun lento oli tehty ja pääsin koneesta ulos ei toisessa tumpissa ollut peukaloa ollenkaan. Olin syönyt sen huomaamatta.


5. Uskon sielunvaellukseen kuin pässi suuriin sarviinsa. Uskon myös siihen, että on olemassa joku joka on meidän päivät etukäteen päättänyt. Meillä on oikeus valita miten matkamme kuljemme, mutta matkan pää on jossain muualla päätetty.

6. Olen mielestäni, tai ainakin yritän parhaani ollakseni positiivinen. Elämä on niin paljon helpompaa, kun ei ota turhia murheita. Vaikka se tissi juttu olikin jännä ja aika pelottava, mutta ajattelin siinäkin, että asia on niin tai näin mitään en mahda. Niin ja olen onnen tyttö. Minulla on ihan mies, lapsi ja ne mummu kullat. Eikä minjäkään ole pässimpi. Siis oikeesti ihan jees likka.

Taidan nyt tehdä, niin kun Peikko teki, että sattuman varaisesti haen seuraavat uhrit, kun kaikki joilla käyn on jo haastettu. Tai no melkein. Mielenkiitoista nähdä ottavatko nämä satunaiset haasteen vastaan.
Sirkkun
Siskon
Anniina
Maarit ja Satu
Risuliisa
Sami

Edelleen Onnettaren ottolapsi!

Olen niin onnellinen!! Kävin tänään mammografiassa, kun oli pari pattia ilmaantunut toiseen rintaan. Kyllä osas olla pitkä aika siitä, kun sen huomasin tähän kun pääsin kuvaan. Se oli onneksi vaan läskipatti. Mun äidiltä on leikattu rintasyöpä, niin jännitti todella onko se nyt sitten minullakin? Onneksi se Onnetar ei hyljännyt minua! Onneksi on keksitty toi mammografia! Se on kuitenkin niinkin tuore juttu, kun joskus -60 luvulla on ollut ensimmäiset kuvaukset ja vasta -80 luvulla se on ollut nykyisen tarkkuusluokkaa. En ymmärrä niitä naisia, jotka eivät käytä sitä joukkotarkastusta hyväkseen, ja heitä on kuulema aika paljon. Ei siihen onnettareenkaan aina voi luottaa. Se voi joskus hylätä. No tämä oli mun ONNEN PÄIVÄ!!

perjantai 9. tammikuuta 2009

Valokuvatorstai "Silirimpsis sileä tie"

Käytin edelleen kuvaa meidän Thaimaan ja Laosinmatkalta. Mielestäni sopii aiheeseen, kuin nenä päähän. Silloin olin todella Onnettaren ottolapsi, kun sain tehdä tämänän matkan.

Pikku pakkasta

Kun tiistaina Lähdimme Oulusta kohti Posiota, niin pakkasta oli vain -8 astetta. Voi miten oli maailma kaunis. Kaikki oli vain valkoista. Matkalla pakkanen pikkasen kiristyi. Välillä oli -22. Seuraavana, eli keskiviikko aamuna ei ollut kun -28. Jossain päin Posiota oli ollut jopa -35, siinä sitä on jo sanoisiko pakkasta kerrakseen. Televisoi ohjelman innoittamana halusin käydä katsomassa Pentikin aikaan saannoksia. Täytyy sanoa, että tosi komeita olivat. Tämä seinä oli meilestäni upea.


Eikä tämäkään ole pässimpi.Kamera ja ottaja kun on, mitä on , niin kuvat ei oikein ole edustavia. Lumivallikin oli vähän liian suuri, että en päässyt lähemmäksi.




Pokko Posiolta lähettää teille terveisiä. Pokko rakastaa keppejä ja siihen hommaan kelpaa vaikka pienempikin risu, kunhan vaan joku viitsii heittää.

Ota vaan Amalia, jos saat kiinni!! No en saanut, eikä vaihtarikaan kelvannut ennen kun sen heitti lumihankeen ja sitten taas juostiin kilpaa. Täytyy tunnustaa hävisin sen kilpajuoksun.
Auton ikkunasta otettu kun pakkasta oli vain -25 Kotiin ollaan tulossa, tai tässä kohta Taivalkoskelle. Hieno reissu oli taas ja täytyy sanoa, että kyllä meillä täällä Suomessa on kaunista oli sitten kesä tai talvi.

Kotona ollaan ja täällä sataa tuhnuttaa vettä ja välillä jotain räntää. Kivempi olis, kun olisi edes pikku pakkasta.

Kiitos vaan kaikille ystäville vieraan varaisuudestanne.


sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Timatteja hangella

Tai oksilla. Ihania pakkaspäiviä on ollut. Tästä täytyy nauttia, kun oli niin kauan niitä tylsiä harmaita päiviä.


Nyt ollaan Varkaudessa. Tässä on Pussilantaipaleen kanava. Ihan on kuin olis jäätä murrettu oikein kone voimin. Pakkasta on -12 ja on mitä parhain ulkoilu ilma.

En tiedä joen nimeä, mutta kaunista on. Ei ole pakkasherra saanut yliotetta tästä joesta.
Miten se Leinon runo meneekään? Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun edes on hohtava hanki.... Ainakin tämän venäläisherran mielestä.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Taas uusi alku uudelle vuodelle

Vuosi vaihtui mukavasti. Oltiin ystävien kanssa taas vaunuilla liikkeellä. Samassa paikassa kun pikkujoulutkin vietettiin. Tällaista se juhlahumu on :)
Minulla ei ole koskaan niin paljoa rahaa, että ostaisin ilotulitteita. Minusta se on yhtä hukkaan heitettyä rahaa, kun tupakan poltto. Sitä tupakan polttoa olen kyllä joskus harrastanut ja oikein viimeisen jälkeen. Onneksi siitä olen eroon päässyt. No joka tapauksessa tässä asiassa kyllä sitten pummaan ja katselen toisten rahan törsäystä.


Kuin saunavasta, vai mikä se on? Uuden vuoden lupauksia en tehnyt, en ainakaan ääneen ne kun ei koskaan kuitenkaan pidä. Matkaa lähdettiin jatkamaan vielä vähäksi aikaa. Harmi kun ei ollut kameraa, kun joutsen pariskunta lensi etelän päin. Olivat vissiin päättäneet eeltä juhlia vuoden vaihteen ja vasta sitten lähteä.