Ajokorttin ajomuistoja

Vuonna yks tai kaks, mutta kuitenkin heti nakkisodan jälkeen suoritin ajotukinnon. Tässä muisto siitä ajasta. Ihan vaan tylsän päivän kuluksi.

Päätimme mieheni kanssa, että hän opetaa minut ajamaan autoa. Säätäisimmehän kuitenkin huikean summan rahaa. Siinä säästämisinnossa en tullut ottaneeksi huomioon naisen ja miehen välistä eroa ajattelutavassa. Tuskin olimme päässeet pihasta postilaatikolle, kun edessämme oli jo ensimmäinen riita; siitä selviydyimme kuitenkin kunnialla eteenpäin.

Tuskan hiki otsalla yritin selviytyä ykkös ja kolmosvaihteen välisestä erosta. Ajoimme rehvakkaasti keskellä tietä. Opettajani yritti selittää, että ajattele keskelle nokkapeltiä piikkiä, joka osoittaa tien reunaan. Miä raukka yritin parhaani, mutta mielikuvitus ei riittänyt niin pitkälle, kun piti muistaa painaa kaasupoljintakin. Ei auttanut, vaikka opettajani vetosi siihen, että olinhan istunut niin kauan auton kyydissä ja nähnyt, kuinka hän ajaa. Sekin vastuu vielä tähän muutenkin ohdakkeiselle taipaleelle. Selvisimme urakasta kuitenkin, ja molemmilla oli tukkakin tallella, eikä avioliittommekaan kariutunut tuohon uhkayritykseen.

Ennen ajoluvan saantia oli seviydyttävä vielä ihan vieraasta miehestä, eli inssistä. Tähän mieheen eivät kotoiset keinot teepsineetkään, ei ollut vara edes vastaan väittää. Olin todella hermona. Kun ajo oli suoritettu, näin miehen ilmeestä, että eihän se läpi mennyt. Syynä oli se, että jalankulkija kuolevat, jos eivät jää mun alle, niin ainakin sydänhalvaukseen. Häpeä oli suuri, etenkin mieheni kunniantuntoa se kolautti kovasti. Edessä ole perheneuvottelu ja sen jälkeen uusi yritys. Onneksi siitä selviydyin; avioliittomme tuskin oli kestänyt toista reputusta:)

Ylpeänä uudesta taidostani lähdin yksin kaupassa käymään. Kun oli lähdössä takaisin kotiin,asetuin ratin taakse niin kuin tekijä konsanaan. Käynnistin auton ja menoksi vain. Kuinka ollakaan, kun yritin laittaa vaihdetta päälle, kuului vai kauhea rutina. Jonkun kerran yritin sinnikkäästi, muta samanlainen ääni vain kuului. Neuvottomana nousin autosta, ja aloin kiertää autoa. Hetken jo harkitsin soittavani kotiin ( sillon ei ollut kännyköitä) että auto on rikki. Siinä hiekkaa potkiessani muistin yhtäkkiä, että KYTKIN, sitähän piti painaa. enne kun saa vaihteen päälle. Siitä vaan muina miehinä autoon , onnistuin omin avuin!

Seuraava kokemus ei ollutkaan omaa tyhmyyttäni, enkä selviytynyt omin avuin. Tietysti oli keskellä kaupunkina ja liikenne valoissa, kun auto lakkasi toimimasta. Minä yritin ja yritin käynnistää sitä, valot vaihtuivat punaisiksi ja sitten vihreiksi, mutta en vain saanut autoa käyntiin. Takana olijat hermostuivat , äänimerkit soivat. En tienyt mitä olisi pitänyt tehdä. Olin jo omasta mielestäni tehnyt kaiken, jopa sadetanssinkin esittänyt. Onneksi sain apua eräältä naiselta, jonka kanssa työnsimme auton sivuun ja lähdin soittamaan miestäni apuun. Vika oli tällä kertaa tekniikassa. Silloin pätin, että en ikinä auta miesautoilijaa, tööttään vaan.

Tästä on jo kauan, ja kilmetrejä on tullut vaikka kuin. Tekniikasta en tiedä mitään edelleekään. Enkä hermostu, jos auto sammuu risteykseen. Edelleen odotan sitä hetkeä kun saan töötätä miesautoilijatte, kun hän on pulassa.