lauantai 20. joulukuuta 2008

Pelottaa


Saas nähdä kuin meidän joulun vieton käy? Ainut poikamme sai jonkun ihme kohtauksen ja on nyt tällä hetkellä Meilahden sairaalassa. Häneltä meni puhekyky. Ääntä tuli mutta sanoja ei pystnyt muodostamaan. Viime yönä on tehty tutkimuksia, kuvattu pää ja kaularanka, sekä keuhkot. Nyt on vissisti pois suljettu tulppa. Maanantaina selviää sitten lisää, kun tehdään lisä tutkimuksia. Hän on kovasti masentunut kun ei tiedä mikä on. Lisäksi se kun siellä osastolla on niin kovasti sairaita ihmisiä ja heitä joilla ei paljon toivoa ole.
Toivottavasti pääsee jouluksi kotiin. Mitäs meist aikuisista, mutta lapsille tulee tosi kurja joulu , jos isä ei pääse kotiin. Homena menemme katsomaan. Toivottavasti tästä selvitään pelkällä pelästyksellä. Minä kun olen itkupilli niin silmistä ei näy kun viirut, eikä nyt oikein uni meinaa tulla kun vaan miettii ainutta lastaan.
Mutta toivotan teille kaikille Hyvää Joulua ja onnea vuodelle 2009

13 kommenttia:

  1. Jos jostain pitää se hopeinen reunus löytää synkkään pilveen, niin se on se, että poikanne on hoidettavana Suomen parhaiden neurologien hoidettavana.

    Toivon, että syy selviää ja se saadaan hoidettua. Se olisi varmaan se paras joululahja, jonka teidän perheenne voisi saada.

    t. Anna

    VastaaPoista
  2. En voi kuin, toivottaa teille kaikille voimia jaksaa, tulee eteen mitä tahansa, ja rukoilen teidän puolestanne, ja muutkin varmaan sen tekevät!
    Toivotaan kaikkein parasta!

    VastaaPoista
  3. Voi kurja! Toivottavasti nyt tutkimukset etenevät ja selviää vaivan aiheuttaja, niin osaavat sitten hoitaakin oikealla tavalla.

    Voimahalit sinulle!

    VastaaPoista
  4. Voi Amalia miten kurjia uutisia. Toivottavasti tosiaan vaivaan löytyy syy ja päästään hoitamaan. Kovasti jaksamista teille! Toivottavasti peukkujen pitäminen ja rukoukset auttavat, sillä varmasti kaikki blogimaailman kaverit ovat ajatuksin tukenasi ja toivovat pojallesi pikaista paranemista! Halauksia!

    VastaaPoista
  5. Voi:( Toivotan teille kaikille voimia ja jaksamista. Toivon myös kovasti että kaikki järjestyy parhainpäin ja poika pääsee kotiin jouluksi* haleja *

    VastaaPoista
  6. Paremâa vointia pojallesi, ja hyvaa joulua teille kaikille.

    VastaaPoista
  7. Kitos teille kaikille ja jokaiselle erikseen. Tilanne on ihan OK. Tänään otetaan vielä kokeita, mutta mitään selvyyttä mistä se johtui ei tiedetä. Toisaaltaan on helpotus, että ei mitää tulpaa eikä kasvainta ole löytynyt, mutta jos olisi joku oikea syy mitä hoitaa. Nyt on kuitenkin rauhallisempi olo.

    VastaaPoista
  8. Rauhallista Joulua Amalialle ja perheelle! Hyvä, että tilanne on nyt ok. Lämpöisiä ajatuksia ja suojelusenkeleitä teille!

    VastaaPoista
  9. Voi hyvänen aika. Toivottavasti se osoittautuu joksikin vaarattomaksi verenkiertohäiriöksi (vävylläni oli pari vuotta sitten vastaavanlainen eikä syytä löytynyt, joten migreenikohtaukseksikin epäiltiin). Hyvää joulua teille kaikille!

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että nyt on kaikki taas hyvin. Kyllähän tuo pelästyttää, taatusti! Viettäkäähän rentouttava Joulunaika!

    VastaaPoista
  11. Onnellista ja hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  12. Lämmintä joulunaikaa teille kaikille, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.

    VastaaPoista