sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuosi vaihdettu

Hyvää alkanutta vuotta! Niin se vuosi vaihtui ilman sen kummempia toimenpiteitä. Ystävien kanssa oltiin Vesijaolla "Telarannassa" Oli aikamoiset kelit. Välillä tuli vettä  ja sit räntää.  Onneksi ei haitannut, kun vaunussa on pitävä katto :)
Yhtenä päivänä käytii komistamassa Padasjokea, mut ei ne paikalliset meistä välittäneet. Rahat kyl kelpas paikalliseen S-kauppaan.
Pari kuvaa kotiintulomatkalla Vesijaon kylästä. Ei näkynyt tällä kertaa ketään juoksemassa, ei alastin, eikä muutenkaan.


Vesijako on aika äveriään oloinen kylä. Siel on isoja taloja aika monta.

Pieniä ja nättejäkin mahtuu porukkaan. Tää sininen on mun suosikki.
Kauppoja on ollut joskus kaksin kappalein. Tässä vastapäätä on toinen talo, missä on ollut joskus kauppa. En tiedä onko ollut Osuuskauppa ja yksityinen, vai OTK ja SOK?
Asiasta viidenteen. Me pidettiin viimevuosi kirjaa auton menoista. Jossain oli edellisen vuoden alussa kuin paljon yksityinen autoilu on kalliinpaa, kun julkisella.
En kyllä pidä kovin kalliina meidän autoa. Kilometrejä kerty 30000 ja kaikkine kuluineen hinta oli 0,17€/km
Siinä on renkaat,valot ja muutkin remontit. Ainoastaan vakuutusmaksut puuttuu tuosta. No jos meiltä lähtee käymään kaupungissa, niin se on 3,40€ suunta. Tänä vuonna oli vähän kilometrejä, kun ei oltu missään pitkällä automatkalla.
Huomena aion sanoa joululle hyvästit ja purkaa kuusen tuonne vinttiin.  Meil on kyl kaunis kuusi, mut nyt saa jo se fiilistely piisata.
Arki taas koitaa ja olikos nää ne härkäviikot? No mukavia sellaisia kuitenkin.

Onnelliist voimiist!



18 kommenttia:

  1. Onko tuolla yleensä alasti juoksevia ihmisiä :-D
    kauniit maisemat.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Joo tää on se kylä, missä on kesällä, se nakujuoksu.

    VastaaPoista
  3. Ai nakuja ihmisiä juoksemassa teidän tienoilla;D
    Mukavaa alkanutta vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihan meidä lähellä, mutta nakuja kuitenkin. Ne juoksut ovat olleet kait jo 10.nä vuonna.

      Poista
  4. Näyttää olevan vielä lunta, vaikka vettäkin on tullut taivaasta alas. En ole laskenut oman auton käyttökilomerien hintaa, mutta julkinen liikenne on tässä maassa hinnoissaan.
    Joulu lähtee oottamaan ens joulua tässäkin huushollissa huomisen aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on vähän, kun entiset suli uuden vuoden päivänä. Oli ihan mielenkiintoista todistaa itselle, että palturia puhuuvat oman auto käytöstä. Tietysti pitäis tuohon laskea se hankintahintakin ja arvon lasku, mut menee vaikeeks.

      Poista
  5. Mukavaa alkanutta vuotta 2015 sinullekin:)

    VastaaPoista
  6. Mukava kylänraitti. Ai tää on se nakujuoksupaikka :)
    Huomenna on vielä Loppiainen, sitten kai alkaa ne Härkäviikot ja hyvä niin, pyhät alkaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan näitä pyhiä on ollut tarpeeksi, vaikka toisaaltaan, näin eläkeläiselle ihan sama 😊

      Poista
  7. Nakujuoksu pakkasessa kuulostaa kyllä niin suomalaiselta kansanlajilta.

    Täälläkin vuosi vaihtui ilman suurempia ponnistuksia.

    Leppoisaa vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks eivät kuitenkaan talvella alastin juoksentele, johan siinä vehkeet paleltuis 😉

      Poista
  8. Nyt oliskin jo ihan vilpoisaa juoksennella tuolla :)
    Kun menee vieraaseen kylään, niin hyvin näkyy sen vauraus ja "kunto". Ainakin ne takapihat huomaa, jos on romuja ja sellaista täynnä. Viime kesänä ajeltiin Pälkäneellä, muistaakseni, niin näytti kivalta paikalta ja vihreältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Padasjoen seutu on aika vauraan oloista ja siistiä.

      Poista
  9. Voisihan se olla mukavaa katsella vaihteeksi nakujuoksua.
    Huominen pyhäpäivä vielä ja sitten siirrytään normaaliin päiväjärjestykseen. Tuntuu vaihteeksi ihan mukavalta.

    VastaaPoista
  10. En tiedä kehtaisko sitä edes mennä katsomaan 😳

    VastaaPoista