tiistai 12. tammikuuta 2016

Lukufiilis iski

Kuvaus: kirjaston sivuilta kopsattu

Kuka voisi uskoa, että vanhusten palvelutalo Ehtoolehdossa tapahtuisi mitään rikollista: epäilyttäviä kuolemia, raiskauksia, lääkekauppaa? Eivät ainakaan talon yli 90-vuotiaat asukkaat Siiri ja Irma, jotka rakastavat punaviiniä, raitiovaunuilla ajelua ja klassista musiikkia. Oudot tapahtumat ovat kuitenkin mielenkiintoisempaa tutkittavaa kuin ainainen askartelu, jumppa ja haitarimusiikki-iltamat, joihin talon asukkaat osallistuvat lähinnä tehdäkseen mieliksi työntekijöille. Kuolema Ehtoolehdossa on julmetun hauska ja jännittävä dekkari, jossa kuolemaa pahempaa on joutua lääkityksi dementiaosastolle eikä ihan joka langanpätkästä kiinni saa terävinkään mummo. Onneksi jotkut nuoret sentään ovat avuliaita - esimerkiksi Helvetin enkelit. 

Oli kyl ihan hauska kirja ja niin todentuntuista touhua. Ihan vois aatella, että näin tänäpäivänä vanhuksia kohdellaa. 

Taidan lukea ne kaksi muutakin kirjaa.



Seuraavan on vuorossa Virpi Hämeenanttila. Ihan mielenkiinnolla aloitan sitä. Vastaako ollenkaa mielikuvaa kirjailijasta. Sekin on tietysti dekkari. No perästä kuuluu.
Lunta on tänään tullut ihan kiitettävästi ja Entinen poikaystävä on päässyt tänä talvena toisen kerra ulkoiluttaa lumikolaa. Huomenakin pitäis vielä täällä sadella, joten lumista keskiviikkoo ja 
Onnellist voimiist!

9 kommenttia:

  1. Niin minäkin tykkäsin tuosta kirjasta paljon. Olen lukenut ne kaikki :) Mutta odotan mielenkiinnolla mitä pidät Hämeen-Anttilan kirjasta ja mikä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkulehdillä oon, en vielä oikein mielipidettä :)

      Poista
  2. Toisaalta hiukan karmaisee, isomummu oli hoidossa vanhainkodissa jonka nimi oli Ehtookoto ja vielä dementiaosastolla ja hänet laitettiin nukkumaankin jo ennen kuutta illalla...uskallanko siis lukea koko kirjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallathan sä. Tiedät mitä tarkkailla :) Mut ihan oikeesti tuo kirja vois olla tottakin. Mun anoppi lääkittii, niin että näki natoja seinillä. Onneksi ehdittii väliin.

      Poista
  3. Luin myös tuon kirjan. Varmaankaan ei joka vanhusten palvelutalossa ole noin tapahtumarikasta. Helppo ja nopealukuinen kirja.
    Hämeen-Anttilan teokset ovat jääneet minulta kesken.
    Pian päästään täällä lumitöihin ja sitten taas pakkanen kiristyykin. Tää on talvea.

    VastaaPoista
  4. Huh, pitäisiköhän minunkin etsiä tuo kirja.

    Lumitöitä meilläkin nyt oli n. 10 cm taisi kinos olla.

    VastaaPoista
  5. Olen kanssa lukenut kys.kirjan. Hämeen-Anttilaakin olen lukenut, joistakin en ole pitänyt ja toisista taas olen. Paraikaa luen ulkomaisia dekkareita...Harlan Coben.

    VastaaPoista
  6. Mä ehotin mun miehelle, että lukis ton kirjan, se tykkää ton tyylisistä. Se innostu heti. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksikin. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  7. Luin Ehtoolehdon, sitä on kovasti kehuttu mutta minulle se ei oikein auennut vaikka vauhtia mummeleilla kyllä riitti rikostutkinnassaan. Lindgrenin toinen samasta teemasta kirjoitettu oli mielestäni parempi.

    VastaaPoista