sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kukkia taas

On nää kesäiset päivät vaan niin ihanii! Nyt mun valkoinen penkkikin on melkein täydessä kukassa. Tuossa pensaskärhössä  ei vielä ole kun muutama kukka auki, mutta muuten.
Äitienpäiväruusukin vaan petraa vanhetssaan.
Pionit alkaa kukkimaan, yks toisensa jälkeen.

Valamonruusu tuoksuu niiiiin hyvälle. Se vaan on kans, kun ei pysy niissä aisoissa, missä on puhe!
Tällainen Akileijakin pukkaa kukkaa.
Tänä vuonna tää ainoon poikani tekemä kukkakärry on saanut keltaiset kukat. Ois siin ehkä ollut kiva jotain muutakin väriä, mutta näillä mennää.
Maariankellotkin alkaa helisee.
Mitä ihmeen härmää on näissä Tiikerinliljoissa?
Punlehtiruusu on tänä vuonna aika komeessa kukassa,

No onhan tässä ihan hirrrveesti kukkia, mutta mä vaan niin tykkään. Etenkin noi Sormustinkukat ovat minusta kauniita ja komeita. Kohta tässä alkaa kukkimaan Aurinkonauhukset.


Tulikukka on iham uskomattoman korkee. Varmaan parimetrinen.

Päivänkakkarat ovat itse valineet kasvupaikkansa ihan soralta. Siirrän ne kukkapenkkiin, kun ovat eeltä kukkineet. Toivottavasti kasvavat siellä yhtä komeiksi ens kesänä.
Piilukin alkaa kukkimaan.
Tässähän tää kukkakierros olikin, tai ois niitä viel ollu, mut olkoot seuraavaan kertaa. Nyt jo tuli näin pal kuvii.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Onnelliist voimiist!

9 kommenttia:

  1. Hieno akileija; jalo muoto sekä keltaista ja murrettua roosaa, vai?!

    VastaaPoista
  2. Aivan iohanai. Kyllä nyt on iloa silmille jokapuolella. Ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Tosi paljon kaikenlaisia kukkia, niin kauniita kaikki. Tuo akileija on erikoinen.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hieno kukkakierros! Musta näytti että tuossa ensimmäisen kuvan kärhössä on täynnä kukkia.

    VastaaPoista
  5. Kyllä sulla on monenlaista kukkijaa, kauniita kuitenkin kaikki:)

    VastaaPoista
  6. Upeaa kerrassaan! Tuntuu että Sinulla on koko pellollinen noita ihania digitaliksia, ne on niin upeita, ihana kuva, kaikki kuvat! Valamon ruusu on niin suloinen, se aloittelee meilläkin kukintaa. Sinulla on aikas ihania kukkijoita: ruusut, pionit, kärhöt, akileijat...maariankello, sitä pitäisi laittaa kasvamaan, sekin on niin kaunis!

    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Sinulla on niin iso piha, että kyllä sinne vaan mahtuukin kukkijaa, vau! Valkoinen penkki on tosi hieno.

    VastaaPoista
  8. Kukat antavat voimaa. Ihana seurata niiden kasvua, Mutta vievät aikaa ei millään ehdi ommella

    VastaaPoista
  9. Kaunista. Tuo kärhö on upea, minä olen sinistä alppikärhöä yrittänyt levittää, saa nähdä onnistuuko. Mökillä on neljä erilaista, ei ne vielä kuki vaan kasvattavat vartta.
    Ja digitaalikset on levinneet pihan reunustoille, myös se keltainen. kiitos siitä.
    terkkuja.

    VastaaPoista