lauantai 2. lokakuuta 2010

Valetta

Ei kun Valletta ja Malta. Oltiin noiden Vastarannankiiskien kanssa reisussa. Rouva ei ollut koskaan aikaisemmin ollut lentokoneessa ja he halusvat lähteä meidän kanssa reissuun.

Mitä ihmettä tällaisia paikkoja on heti tarjolla. Ei ollu kyllä mitään ruuhkaa, ei ainakaan näin päiväs aikaan;)

Vasemman puoleinen liikenne meinas välillä yllättää entisen poikaystävän pahemman kerran. Ihmeteltiin vaan, mitä tapahtuis, jos joku tulis vastaan? Harhaakin ajettiin kerran , jos toisenkin enne kun oltiin hotellilla. Lentokentältä oli meidän hotelliin 17 km ja me ajettiin ainakin 30 km. Kirjaimet meinas jossain kohdin olla aika isoja taas vaihteeksi. Vähän kuitenkin se hillitsi kirjainten kokoa, kun autossa oli muitakin, kun me kahdestaan.
Minusta paikka oli rönttönen ja likanen. Etenkin Valletta oli tosi likanen, siis ne talot oli likasia. Parvekkeet oli sen näköisiä, että mua ei ainakaan sais niille menemään.
Linja-autot oli kyllä hauskoja. Oltiin lauantai-iltana taiteen ja kultuurin yössä Valletassa. Porukkaa oli ihan meilettömästi liikkeellä. Täytyy sanoa, että seillä nuoriso osas käyttäytyä. Ei ollut mitään hulinoita, mutta roskat heitettiin just siihen missä oltiin. Kauhee siivo. Hienot juhlat ne oli. Joka kadun kulmassa oli joku soittamassa, tai jotain muuta esitystä oli tarjolla.
Tehtiin myös laivamatka naapurisaarelle Gozoon. Se oli tosi viehättävä ja huomattavasti siistimpi paikka, kun pääsaari.
Reissu oli kaikkinensa ihan kiva, kun seura oli hyvää. Nyt tuntuu, että tuli käytyä Maltalla kaks kertaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
Terveisä teille kuitenkin lämpimästä.

12 kommenttia:

  1. Kyllä nyt lämmintä reissua kaipaisi, alkaa olla täällä aika viileää. Teillä kiva reissu vaikka hiukan mutkia teittekin, olittehan lomalla ;-)

    VastaaPoista
  2. Milenkiintoista luettavaa, en ole ennen kuullut minkälaista Maltalla on.

    Vasemmanpuoleisessa liikenteessä on minusta tosi hurja olla, pelkästään jalankulkijanakin tahtoo jäädä alle, kun autot yllättävät oudosta suunnasta, huh.

    VastaaPoista
  3. Vettäkin siellä näytti sataneen sopivasti. On se mielenkiintoinen paikka, vanha on aina kulunutta, siisteys tietty tekisi siitä kauniimpaa. Vasemmanpuolista liikennettä en osaisi mieltää.

    Sanavahvistukseksikin tuli turnee, joten semmoinen se sitten oli.

    VastaaPoista
  4. Siellä olikin kivan näköistä paikkaa katsella ja hauskoja linjureitakin.
    Vasemmanpuoleinen liikenne on kyllä varmaan vaikeeta oppia, ei ainaskaan ihan äkkiä opi!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista, ja kivoja kuvia. Tulipa tässä vähän matkailtua blogisi kautta:)

    VastaaPoista
  6. MAtkailu on tainnut tehdä tepposiaan ja laajentanut tajuntaa ja avartanut mieltä. Eikös olekin mukava saada vertailukohtia?

    VastaaPoista
  7. Tää Malta ja Valetta (siis Valletta) on yksi niistä kolmesta maasta, joissa maan nimi ja pääkaupunki ovat selviä suomalaisia sanoja. Ne kaksi muutahan ovat Turkki ja Ankara sekä Puola ja Varsova.
    Kun Maltaa pidetään suosittuna matkailumaana, on ihmeellistä, että antavat olla kaupunkinsa nuhjuisena.

    VastaaPoista
  8. Oliko tuo ensimmäisen kuvan bordelli 1917 luvulta vielä toiminnassa?
    Bussit on tosiaan värikkätä ja hauskan näköisiä. Itse en ole koskaan Maltalla käynyt, eikä mulla ole mitään hinkuakaan sinne mennä. Irlantiin, Englantiin ja Puolaan Aucvizia katsomaan.

    VastaaPoista
  9. Tia: oli tosiaan kivva reissu. Ainahan meillä eksytään ja isoilla kirjaimilla keskustellaa :)

    Sussi: Tosiaan se vasemman puolinen liikenne on aika metkaa.

    Sirokko: Yhtenä päivänä vettä tuli enemmän kuin laki sallii.

    Harakka: Linjurit oli tosi hienoja.

    Famu: Paikkaa en kyllä kauheesti kehuis, ainakaan vielä. Mitä on kuukauden päästä, en tiedä ;)

    Peikko: Näin on

    Irene: Hiljaselle ainakin päiväsellä näytti :) Ilalla en arvannu entistä poikaystävää viedä sinne päin, tiedä mitä ois tapahtunut :D
    Irlannista ja Englannista en tiedä, mutta Puola on mielenkiintoinen maa.

    VastaaPoista
  10. Tulipas tehtyä tämmöinenkin reissu. Nettimatkailu avartaa, kiitos :) Mielenkiintoisen näköistä, kuin jostain toisesta ajasta.

    VastaaPoista
  11. Kiva reissu näin kylkiäisenä, mielenkiitoinen - kiitoksia sinulle.
    On vaan kummaa ja ikävää, kun ihmiset tykkää roskata. Luulisi olevan selviö, että siistit paikat olisi enempi mieleen.

    VastaaPoista
  12. Vai olette te olleet Maltalla! Me olimme siellä viime vuoden kesällä.. Oh, siitäkin on aikaa jo puolitoista vuotta :)

    Mekin kävimme siellä Gozossa retkellä. Kävelimme oppaan kanssa siellä pitkin kujia ja näimme kuinka ihmisillä oli kotiensa ovissa avaimet. Opas kertoi tarinan, jonka johdosta siellä vieläkin pidetään ulko-ovissa avaimet. Rikollisuutta kun ei ole, niin ei tarvitse pelätä varkaitakaan :)

    VastaaPoista