Ei tuo otsiko nyt oiken nappiin osunut, mutta olkoot. En mä kuitenkaan ihan niin paljon vaadi itseltäin.
Mikähän siinä on, kun aina välillä minussa herää kauhee kilpailuhenki. Tosin mä sen toteutan ihan sallaa ja itteksein niin, että kukaan ei sitä tiedä.
Niin kun esimerkiksi tuolla uidessa. Ystävä sano uivansa tunnissa 1200m. Mun on pakko pääsätä parempaan tulokseen. Pääsin mä, mutta ketä kiinostaa?
Sit siellä on sellaisia uijia, jotka uivat niin hemmetin kovaa, että mä jään jalkoihin ja se on väärin. Taas herää kauhee kilpailuvietti, enkä mä kuitenkiaan pärjää niille. Siinä vaiheessa, kun joku menee minusta ohi niin tuntuu, että ei pääse mihinkään ja se ottaa pattii.
Tai kun ajaa fillarilla jotain hervottoman suurta ylämäkeä peräsuoli hampaitten välissä ja joku menee tyttömäisen keveesti ohi. Se on ihan hirveetä, melkein tarttee alkaa taluttaa pyörää, ja se tuntuu niin pahalle.

Mukavaa tiistaita sinulle.