Anoppista.

Okei Harakka. Kerron nyt kokemuksia siitä, kun Muori oli jo sairastunut ja jalkakin oli amputoitu. Tämä kokemus oli toisaaltaan hauska ja näin jälkeen oikeinkin, vaikka silloin tuntu, että huh huh.
Oli joulun jälkeistä aikaa. Olin ostanut äidilleni joululahjasi balettilipun Helsingin oopperataloon, samalla tietysti itsellenikin. Miedän oli määrä lähteä tänään sinne Hessaan. Entinen poikaystävä oli jotain rallia katsomassa aamusta. Muori kolasi pyörätuolillaan seinään, että sai minut tulemaan alakertaan. Muori istu keskellä olohuonetta ja vapisi kun haavanlehti,
-Kun minun pitäisi pääsätä tänään ripille ja olen tässä, enkä tiedä miten pääsen sinne? ( Muorin äiti on kuollut vuonna -56 ja sitä hänelle oli joudutta sanomaan moneen kertaan)
- Kuule Muori minkäs ikäinen sinä olet?
-No 56v
- Sä olet kohta 80, etköhän sä ole jo rippis suorittanut?
- ai niin Mintan kanssahan mä sen kävin. Kuule Amalia, sä et tiedä miten sekaisin mä olen.
Se oli Muorille kovaa aikaa, kun hän tajus välillä kuin sekaisin hän on. Joskus oli ihan kirkkaita hetkiä ja site melkein samaan lauseeseen tuli mitä sattuu.
Siinä vähän jotain juteltiin ja mä menin takasin ylös, kun oli joku homma kesken. Ei mennyt kauaa, kun taas kuulu kolinaa.

-Kuule Amalia kun tuolla yläkerrassa on toinen nainen!
- No ei siellä ole minua kummempaa :) Siinä kohtaa tosiaan hymyilytti
- Niin, niin mutta kyllä minun yli on nyt kävelty.
Rauhottelin Muoria ja päästiin yhteisymmärrykseen, että siellä olen vaan minä, hänen miniä.
Minä soitin entiselle poikaystävälle, että missäs perkeleessä se toinen nainen on? Hän uskals nauraa jutulle, se olikin minulle viimeinen niitti.
- Nyt saa Muori vaikka kuolla, mutta minä lähden nyt.
Lähdin kävelylle ja tapasin matkalla yhden tuttavan, jonka mies sairasti Parkinsonia ja oli aika hankala siinä vaiheessa. Yhdessä itkimme keskellä tietä omaisiamme. Ei mennyt kauaa kun entinen poikaystävä tuli kotiin.

Illalla kun mä olimme pois kotoa siellä baletissa, ei Muori ollut yhtää kertaa kolannut. Joskus minusta tuntu kuin hän olis tehnyt sen vaan kiusallaan, vaikka minä olin paljon hänen seuranaan. Tämän oli aika loppuvaihetta, ennen kun Muori joutu sairaalaan. eikä enää tullut kotiin.

Sillon kun Muori oli vielä ihan elämänsä kunnossa, ennen tätä sairautta, hän vannotti . Kun tulen siihen kuntoon, että en enään pyty omineni tulemaan toimeen. Laittakaa minut johonkin hoitolaitokseen. Helpommin sanottu, kun tehty. Ei siihen kantti riittänyt, laittaa toista pois kotoaan, ennen kun oli pakko.

Sen vaan sanon, että rankkaa se on, olla omaishoitaja. Etenkin jos se on 24 tuntia vuorokaudessa.
Minulla oli maailman paras anoppi.
Joku toinen kerta ehkä lisää juttua meidän Muorista.


Tein ystävälle tämän kortin, vaihteeksi pistoja ristiin laittaen. Taidan olla jotekin kierroon kasvanut, kun kaikista kuvista tulee kummallisia :(