maanantai 17. elokuuta 2009

Anoppista.

Okei Harakka. Kerron nyt kokemuksia siitä, kun Muori oli jo sairastunut ja jalkakin oli amputoitu. Tämä kokemus oli toisaaltaan hauska ja näin jälkeen oikeinkin, vaikka silloin tuntu, että huh huh.
Oli joulun jälkeistä aikaa. Olin ostanut äidilleni joululahjasi balettilipun Helsingin oopperataloon, samalla tietysti itsellenikin. Miedän oli määrä lähteä tänään sinne Hessaan. Entinen poikaystävä oli jotain rallia katsomassa aamusta. Muori kolasi pyörätuolillaan seinään, että sai minut tulemaan alakertaan. Muori istu keskellä olohuonetta ja vapisi kun haavanlehti,
-Kun minun pitäisi pääsätä tänään ripille ja olen tässä, enkä tiedä miten pääsen sinne? ( Muorin äiti on kuollut vuonna -56 ja sitä hänelle oli joudutta sanomaan moneen kertaan)
- Kuule Muori minkäs ikäinen sinä olet?
-No 56v
- Sä olet kohta 80, etköhän sä ole jo rippis suorittanut?
- ai niin Mintan kanssahan mä sen kävin. Kuule Amalia, sä et tiedä miten sekaisin mä olen.
Se oli Muorille kovaa aikaa, kun hän tajus välillä kuin sekaisin hän on. Joskus oli ihan kirkkaita hetkiä ja site melkein samaan lauseeseen tuli mitä sattuu.
Siinä vähän jotain juteltiin ja mä menin takasin ylös, kun oli joku homma kesken. Ei mennyt kauaa, kun taas kuulu kolinaa.

-Kuule Amalia kun tuolla yläkerrassa on toinen nainen!
- No ei siellä ole minua kummempaa :) Siinä kohtaa tosiaan hymyilytti
- Niin, niin mutta kyllä minun yli on nyt kävelty.
Rauhottelin Muoria ja päästiin yhteisymmärrykseen, että siellä olen vaan minä, hänen miniä.
Minä soitin entiselle poikaystävälle, että missäs perkeleessä se toinen nainen on? Hän uskals nauraa jutulle, se olikin minulle viimeinen niitti.
- Nyt saa Muori vaikka kuolla, mutta minä lähden nyt.
Lähdin kävelylle ja tapasin matkalla yhden tuttavan, jonka mies sairasti Parkinsonia ja oli aika hankala siinä vaiheessa. Yhdessä itkimme keskellä tietä omaisiamme. Ei mennyt kauaa kun entinen poikaystävä tuli kotiin.

Illalla kun mä olimme pois kotoa siellä baletissa, ei Muori ollut yhtää kertaa kolannut. Joskus minusta tuntu kuin hän olis tehnyt sen vaan kiusallaan, vaikka minä olin paljon hänen seuranaan. Tämän oli aika loppuvaihetta, ennen kun Muori joutu sairaalaan. eikä enää tullut kotiin.

Sillon kun Muori oli vielä ihan elämänsä kunnossa, ennen tätä sairautta, hän vannotti . Kun tulen siihen kuntoon, että en enään pyty omineni tulemaan toimeen. Laittakaa minut johonkin hoitolaitokseen. Helpommin sanottu, kun tehty. Ei siihen kantti riittänyt, laittaa toista pois kotoaan, ennen kun oli pakko.

Sen vaan sanon, että rankkaa se on, olla omaishoitaja. Etenkin jos se on 24 tuntia vuorokaudessa.
Minulla oli maailman paras anoppi.
Joku toinen kerta ehkä lisää juttua meidän Muorista.


Tein ystävälle tämän kortin, vaihteeksi pistoja ristiin laittaen. Taidan olla jotekin kierroon kasvanut, kun kaikista kuvista tulee kummallisia :(

8 kommenttia:

  1. Hienosti kerroit anopistasi, ja se, kun hän luuli itseään 56-vuotiaaksi, niin kyllä siinä väkisinkin hymynkare tuli huulille.
    Sellanen toi meiänkin anoppi on, ettei aina muista kaikkea,lähimuisti on mennyt melkein kokonaan, mutta tuntee vielä onneksi meidät.
    Kyllä se omaishoitajan virka on henkisesti todella raskasta.
    Me siskon kaa myös hoidettiin äitiä, ja kyllä monet itkut itkettiin toisillemme.
    Kylläjhän ne pitäis kotona loppuun asti, mutta se on mahdotonta monesti.
    Sullakin oli hyvä, että sait jollekkin jutella, se auttaa aina.
    Ja niin munkin anoppi tietää, ettei muista, ja sanoo vaan, että kyllä hän on ihan hulluksi tullut, kun ei mitään muista.
    Ja kuinka monta kertaa ollaan hänelle kerrottu, ettei se tee ihmisestä hullua, jos ei muista, ja sitten hetkeks taas rauhottuu.
    Saattaa 2 min aikana puhua ja kysyä samaa asiaa.
    Ilmeisesti anoppis tykkäs susta ja halusi, että olisit vaan hänen kanssaan.
    Mutta oikean ratkaisun teitte tekin, koska ite oli niin sanonut, silloin kun vielä oli terve ja muisti asiat.
    Kiitos sulle kertomuksestasi, hienosti kerroit.

    VastaaPoista
  2. Ps:
    Hienon kortin olet tehnyt, kaunis malli!.Taidankin sen kopioida, jos annat luvan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Haarakka. Siinähän se on, senkun otat. Eihän se minun malli ole. Enkä muutenkaan ole nuuka ihan hyvä jos miellyttää. Tekemisen iloa vaan.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo vanhustenhoito on naurua ja kyyneleitä vuoron perään, eikä helppoa, ei myöskään henkisesti. Kauniin kortin olet pistellyt.

    VastaaPoista
  5. Hymyä tuova kertomus, mutta samalla niin vakava. Omaishoitajalla on raskas ja vaativa työ tehtävänään.

    Tosi kaunis kortti!

    VastaaPoista
  6. Lämmin kertomus kipeästä asiasta. Kunpa omaishoitajia otettaisi enemmän huomioon yhteskunnassamme. meillä töissä on ollut omaishoitajakursseja eli kuntoutusta heille. Voi sitä kiitollisuuden määrää. Ja tarinoiden rikkautta ja moninaisuutta!

    VastaaPoista
  7. Kaunis tarina. Raskaita aikoja, mutta elettyä elämää! Miten niin olisit kieroon kasvanut? Kortti on nätti kuin karamelli!

    VastaaPoista