maanantai 14. maaliskuuta 2016

Denia

Meillä alkoi seikkailu jo heti lentoasemalla. Kone oli illalla Alicantessa ja ennen kun pitkän etsimisen jälkeen löydettiin auto, oli jo pilkkosen pimeetä. Navigaattori on iänikuisilla päivityksillä, joten heti ekasta risteyksestä ajettiin harhaan ja löydettiin itsemme Alicanten keskustasta! Pimeessä onkin aika jännittävää etsiä tienviittoja, jotka ovat pienessä kyltissä ja sekin useinmiten jossain puskassa. Ihan näin rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ihan muutama perkele ja aika isot kirjaimet oli autossa. Minä yritin rauhoitella, että älä nyt turhaa hermostu, kun ollaa lomalla ja kaks viikkoa on aikaa hakea sitä Deniaa.
Tässä on nyt muutama kuva Deniasta. Se on karttaan merkitty selalisena pienenä pallukkana, mikä tarkoittaa pientä paikaa. No joo miltä kannalta asiaa katsoo ;) Lahteen verrattuna se on aika iso paikka. Hulppeesti isompi.
 Siellä ovat olleet jo muinaiset roomalaiset ja mauritkin käväisseet rakentamassa tuon linnan. Joten ikääkin sillä on jo vähän enemmän , kun kotikaupungillani.
Hotelli ei ollut ihan eilen rakennettu, mutta kyllä siellä hyvin pärjäs. Kamalan kova tuuli oli melkein koko ajan ja yks ilta tuuli niin kovaa, että verhot oli melkein vaakatasossa. Että vähän oli huterasti rakennettu. 
Vuoret on aika karuja ja heti kohta käden ulottuvilla. Vain pieni kaistale on tasaista maata.

Aika matalaa rakennusta oli kautta linjan koko kylä. Olihan sellä tietysti korkeenpiakin rakennuksia, mutta pääpiiretittäin matalaa.
h


Tässä tää on sitte todistettu. Mä kävin appelsiinivarkaissa ja luoja rankas mua viimeisen jälkeen! Se oli ihan kamalan pahaa!! Ei vaan hapanta, vaan myös kitkerää ja karvaan makuista! Ikinä en enää mee appelsiinvarkaisiin. Se ei meinannut irrota puusta ja jo siinä kohtaa mun ois pitänyt tajuta, että se ei voi olla hyvää, kun kerta ei ois millään halunnut tulla. En mä just tuossa alemman kuvan tarhassa käynyt, mutta kyllä niitä oli ihan meilettömiä tarhoja ja puiden allakin vaikka kuin paljon. Tuoksu oli tosi hieno, kun puissa oli jo uusia kukkia, vaikka vanhat hedelmät oli vielä vaiheessa. Kyllä ne kaupasta ostetut appelsiinit olvat parempia huomattavasti, kun se varastettu hedelmä ;D



11 kommenttia:

  1. Heh :-D Aika moni appelsiinipuu Espanjassa on hapanappelsiinia, ja oikeastaan vain koristekäyttöön (tai marmeladin ja sokeroitujen hedelmien tekoon) istutettu. Kauniitahan ne ovat... mutta happamia, sano...
    Oi miten kaunis on Denia, kiva, ettei ole rumia korkeita hotelleja. Hyvä, että hotellihuoneessa oli tehokas raikkaan ilman saanti ;-)

    VastaaPoista
  2. Juu, koristeappelsiineja taisit varastaa, oikein sinulle :D :D

    VastaaPoista
  3. Tuli lukiessa mieleen oma seikkailu Costa del Solilla vuosia sitten pilkkopimeässä, saatiin kentältä auto ja ei kun baanalle. Koskaan en ole pelännyt niin paljon, pimeää, pikkuruisia tienviittoja, kaikilla hurja vauhti rannan motarilla. Helpotuksesta huokaisin kun viimein puolilta öin löysimme hotellin pihaan.
    Jep, happamat appelsiinit on aina tarjolla ja moni niitä erehtyykin napsaisemaan. Kokemusta on.
    Mutta hotellinne kauniissa "kylässä", upeita maisemia ja vanhoja rakennuksia. Hotellissa hyvä tuuletus ihan vanhaan malliin. Kiva postaus mukavasta reissusta.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Unelma en jostain syystä pääse sivuillesi. Aina aukeaa hetkeksi ja sitten tulee ihan omituisia sivuja :(

      Poista
  5. Hieno matkatarina ja kiva kuvat. Tosi upeat maisemat.

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille kommenteista. Niinhän siinä kävi, että paha sai palkkansa :D

    VastaaPoista
  7. Komeaa on ja lämpimämmän näköistä kuin meillä. =)

    VastaaPoista
  8. Kauniita maisemia. Ja ohuesta paidasta päätellen lämmintäkin on.

    VastaaPoista
  9. Niin kauniita maisemia siellä!
    Lämmintä ja hyvää eloa sinne!

    VastaaPoista