maanantai 4. toukokuuta 2015

Ostoksilla

Kävin ystäävän kanssa Valkealassa puutarhalla ostosilla. Ihan ekaksi. Mikähän tämä on, kun myivät nimettömiä viimevuotisia euron kappale?
Hassuinta on se, että kun ei ollut kunnon suunnitelmaa, mitä ostan, niin ei näissä missään oo nimiä. Sen nyt muistan, että tässä on Stokruusu,  Arovuokko ja Syysvuokko
Sitten ostin Hämyvuokkoa, kun entinen katos tuossa uuden penkin teossa. Olin niin saamaton, että en ajoissa ottanut niitä ylös. Tai oikeestaan Entinen poikaystävä yllätti, että nyt nostetaan ne ruusut veke.
Sit on jotain v-punaista ja kirkkaan punaista kivikkokasvia. Kaupan päälle sai keltavuokon taimen. Niitä mulla on kyllä, mutta se kuuluisa ahneus ;) Kuvasta puuttuu Syysleimun juuret ja Kelloköynnöksen alku.
Ei vaan voi mitään, mut kyl toi scilla on vaan kaunista, kun se levittäytyy oikein kunnolla, eikö?


Nyt sitten kuuluu vähän murheellista. Se meidän nuorten koira  (Luca) veitiin eilen eläinsairaalaan, kun se oli onnistunut nielaisee SILMÄNEULAN ihan käsittämätön juttu. Onneksi tuolla Saaren eläinlääkärissä oli niin fiksuja lääkäreitä, että ne päätti ottaa kuvat, missä se neula näkyi. Se kun oli vaan oksentanut ja ripuloinut. Eli olis vaan voitu antaa jotain roppia ja laittaa kotiin. Nyt se pieni raukka on eilen leikattu. Kaksi senttia suolta on poistettu. Lääkäri oli suositellut, että olis vielä tän yön sairaalassa  tarkkailussa. Toivottavasti se toipuu!


Pakko kertoa yks juttu. Ensinnäkin en missään nimessä haulua pilkata, mutta hymyssä oli kyllä pitämistä. Railusti yli kuukymppinen mies tuli sinne Ajokoiran kanssa. Sitä oli vissiin purrut käärme. Se koira oli varmasti tosi rakas sille miehella ja mies koiralle. Koira nousi etusillaan se miehen olkapäille. Mies piti sitä hyväna ja sano sille " Kyllä se pipi sieltä lähtee" Täytyy myöntää, että meinasin revetä :D

Mukavaa alkanutta viikkoa ja

Onnelliist voimiist!

10 kommenttia:

  1. Koiralle paranemista!

    VastaaPoista
  2. Tuota scillaa on mullakin joka puolellla, on se vaan komiasti leviävä:) Toivottavasti koiruli paranee!

    VastaaPoista
  3. Voi pientä potilasta pitikö sitä nyt neula niellä, paranemisia.

    Tuollasta sinistä mattoa miekin kasvattelen puutarhaan, se on niin kaunis.

    VastaaPoista
  4. Tuon kysymäsi kasvin nimi pyörii huulillani, vaan ei tule mieleen. Jo muutamaan kertaan olen käynyt sitä katsomassa.
    Scillasi ovat upeina mattoina- niin kaunista, että.
    Pikku koiralla hyvää toipumista, kuin myös toivon tuolle ajokoiralle. Herkkä hetki isännällään ja koiralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro, kun keksit, mikä se on. Vaikka näkeehän sen sitte kesällä :)

      Poista
  5. Oho, miten on hauveli pystynytkin nielemään silmäneulan! Hyvä että apu kuitenkin löytyi. Varmaan ajokoirallekin. Ja miten sitä aina vaan sanotaan etteivät suomalaiset miehet osaa näyttää hellyyttä :D
    Mitenkäs kauan tuo sininen matto siellä kestää sinisenä? Tuli vaan mieleen kun täällä kaikki tuntuu kukkivan ja kuolevan saman tien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Scillat ovat kukkineet reilun viikon, noin komeena.

      Poista
  6. Voisikohan tuo ensimmäisen kuvan kasvi olla vuohenjuuri?

    VastaaPoista
  7. Kesää se tekee...mutta varmaan yöhalloja on vielä pitkältikin eteenpäin. Ihailen teidän kaikkien puutarhaihmisten omistautumista yhä uudelleen ja uudelleen, vuodesta toiseen, uusien kasvien kasvattimiseen. Se on sitä jatkumoa.

    VastaaPoista
  8. Lucalle pikaista paranemista ja jättää ne neulat rauhaan ; )

    VastaaPoista