Tänään oli vanhainkodilla omaisten iltapäivä. Kun siellä kuuntelin toisten kohtaloita ja taisteluita saada omainen laitoshoitoon, huh huh. Meillä kävi tosi hyvä tuuri äidin kanssa, kun kaikki suju niin nopeesti ja tuskatta. Äitihän pääsi tuonne Tapanilaan ihan pienellä odotusajalla.
Yksikin ihminen oli joutuntu ottaamaan yhteyttä aina ministeritasolle asti, ennen kun asia saatiin hoitumaan. Kun hän oli sitten soittanut ja kysynyt paikkaa, oli sanottu " Kuin Jumalan ihmeestä on paikka vapautunut" Mutta jos hän ei olisi ollut niin hyökkäävä, olisi paikka vapautunut nopeampaa!!! Siis siihen olisi tarvittu nöyristelyä ja perseen nuolemista, että saa Altzhaimeria sairastavan omaisen asian mukaiseen hoitoon!! Eikä missään tapauksessa saa pitää puoliaan, eikä ottaa niin korkeisiin tahoihin yhteyttä. Siis voihan nenä. Mitä tää touhu onkaan kun me suuret ikäluokat tarvitaan hoitopaikkoja? Kauhulla ajattelen sitä aikaa.
No onneksi meillä kaikki suju ja äiti tykkää olla siellä. Sunnuntaina kun äiti oli täällä meillä, niin vähän jännitin tuleeko " koti-ikävä" mutta kun hän väsy olemiseen ja tahtoi kotiin sinne Tapanilaan. Tuntu ihan hyvälle.
Sitte se taistelu. Se on aika surullinen juttu. Meidä Doris alkaa olemaan loppusuoralla. Se ei syö juur mitään. Se on niin laiha, että lonkka- ja lapaluut törröttää Nukkuu vaan ja nyt sillä tulee verta nenästä, kun se aivastaa. Ei sillä kuitenkaan räkää valu. Eikä se valita. Joku kyllä sano, että kissa ei valita. Tää on ihan kauheeta. Minusta ei ole sen viejäksi piikille!!! Vaikka se on jo 18v niin silti!!
Tämän päivän uutisen mukaan ihminen joutuu viimeisen kahden elinvuotensa aikaan siirretyksi hoitopaikasta toiseen keskimäärin seitsemän kertaa, siis seitsemän kertaa. Todella onnen lykky kuten kirjoitit tuossa.
VastaaPoistaMeidän kissammekin alkaa olla samaa ikäluokkaa. Syötin juuri sille matokuurin kun oli niin vaisu ja laihtunut ja karvakin oli mennyt huonoksi. Nyt syö hyvin ja on virkistynyt. Oletko kokeillut matokuuria?
VastaaPoistaElämä on luopumista. Kahdeksantoista vuotta on todella korkea ikä kissalla.
VastaaPoistaOlen usein mietiskellyt, kuka ja miten hoitaa meitä sitten, kun emme enää itsenäisesti tule juttuun. Tulevaisuus ei näytä ruusuiselta.
Liisa: On ihan käsittämätöntä tämä ihmisten pompottelu.
VastaaPoistaLezzie: ei auttanut matokuuri. Luulen että sillä on sydämessä vikaa, kun ei jaksa kävellä kun pienen matkaa ja tuo veren tulo nenästä.
Anja: On se, vaikka kissa kyllä voi elää yli 20v.
Sitä samaa tässä olen itsekin miettinyt. Olen sitä kaiken pahan alkua " Suurta ikäluokkaa" ! Siihen ei olle varauduttu kun juttu on niin uusi. Vasta vähän päälle 60 vuotta.
mitäpä jos vain hellisit kisuvanhusta. ihanteellisinta olisi jos se saisi nukahtaa ikiuneen omiensa lähellä.
VastaaPoistase kuuluisa ystävällinen haamumme casper, oli piikinodotuslistalla hyvän tovin ja laitoin piikitysrajaksi kyvyttömyyden hypätä omin avuin ruokapaikalle. sitä tilannetta ei koskaan tullut, cassu nukkui macgyverin syliin muun perheen ollessa lähellä. loppu oli nopea ja arvokas päätös 17 vuoden uskollisen palvelun jälkeen.
mitä meihin ihmisiin tulee, onkin asiat ihan toisin. miksei samaa arvokkuutta ja huolenpitoa sovelleta ihmisiin myös???
Raskasta on seurata rakkaittensa hiipumista...Jaksamista toivottelen.
VastaaPoistaNe on ankaria "käsikähmiä" nuo laitospaikkojen saamiset. Ei millään haluttaisi antaa dementoituneelle ihmiselle laitospaikkaa, kun hänen on kuulemma parempi olla omien tuttujen huonekalujen keskellä. Mä hoidin opiskeluaikana yhtä altzhaimeria potevaa vanhusta ja tulin siihen tulokseen että hän ainakin pelkäsi olla yksin kotona. Pääsi lopulta vanhainkotiin, kun tuli niin huonoksi, ettei enää selvinnyt yksin kotona, vaikka kotipalvelu kävi 4 kertaa päivässä. On se surullista, kun joutuu luopumaan vanhasta lemmikistä. Dooris onkin saavuttanut kunnioitettavan iän 18-vuotta. =9)
VastaaPoistaVoi että, sulla on siellä nyt joka puolella muretta. Onneksi äitisi on sopeutunut ja kotiutunut! Harmittaa, munkin piti tänään alkaa selvittää vastaavaa paikkaa ja unohdin täydellisesti! Olipas kurjasti sanottu hyökkäävyydestä...ammatti-ihminen osaa asettautua oman tunnetilansa yläpuolelle, kuinka kehtasi vielä tunnustaa ääneen.
VastaaPoistaEläimen sairastaminen raastaa tosissaan sydäntä!
Hyvältä kuulostaa että äitisi on päässyt paikkaan missä viihtyy. Tulin surulliseksi kun luin kissastanne. Perheenjäsenen hiipuminen on aina raskasta! Voimia sinne jokaiselle!
VastaaPoista