keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Maailma muuttuu

Niin se vaan maailma voi muuttua hetkessä. Olin äidillä siivoamassa eilen iltapäivällä ja muutaman tunnin päästä äidin maailma olikin muuttunut. Hän sai aivoinfarktin ja on nyt sairaalassa, eikä toden näköisesti enää sieltä selviä. Ikää hänellä on jo 89v.
onneksi hän pysty soittamaan minulle ja minä soitin ambulanssin. Oltii ambulanssin kanssa samaa aikaa pihassa. Kaikki oli jo kuitenkin niin pitkällä, että hän ei enää osannut sanoa omaa nimeään, eikä osoitettaa. Muisti kuitenkin, että olen käynyt siellä ja sen, että on kotonaan. Kun olin yhteydessä sairaalaan illalla niin kerrottiin, että liuotusta ei voitu tehdä. Se on kuulema niin rankkaa, että sydän ei sitä olisi kestänyt ja kun ikääkin on jo niin paljon. Kait se ikä oli siihen suurin syy, luulisin.
Siinä päivällä just hän otti puheeksi kuoleman ja sen, että vaikka sitä kuolemaa joskus toivookin, niin kuitenkin kun se on tulossa ei siihen olekkaan valmis. Se tässä on kaikkein surullisinta, jos hän pelkää sitä kuolemaa ihan hirveesti. Ilmeisesti ei pysty puhumaan, ei ainakaan illalla. Sanoja ei vaan tullut kun muutama ja nekin kovasti tapaillen.
Että tällaista elämää nyt.

20 kommenttia:

  1. Rakkaistaan luopuminen on raskasta. Elät nyt vaikeita hetkiä. Toivon sinulle voimia. Lämpimin ajatuksin.

    VastaaPoista
  2. Vaikeita hetkia sinulla juuri nyt vaikka kaikki onkin vaan luonnollista. Elamaa, sairautta ja kuolemaa. Sen jalkeen muistoja. Hyvia. Hyvia vain. Toivon sinun jaksavan.

    VastaaPoista
  3. Voimia Sinulle nyt kun niitä tarvitset!

    VastaaPoista
  4. Lähetän sinulle lämpimät ajatukseni ja toivotan voimia jaksaaksesi vaikean ajan yli. Jättihalaus, blogiystäväni.

    VastaaPoista
  5. Voi Amalia, iso halaukseni. Sanat on pieniä isojen asioiden edessä. Itsekin olen joskus miettinyt, että pelkääköhän minun äitini kuolemaa (84v), mutta en uskalla kysyä, pelkään vastaustaan. Oma murheeni vain kasvaisi ja kuitenkin pitäisi puhua, ettei jää asioita puhumatta.

    Siunausta kaikille teille.

    VastaaPoista
  6. Voi, tuo on vaikea hetki ihmisen elämässä, niin lähtevälle kuin jäävillekin. Isoäitini aikanaan ehti hyvästellä minut monena kesänä lopullisesti,nyt äitini (87) tekee samoin, joku päivä sekin tulee todeksi. Voimia teille ja lämpimiä ajatuksia.

    VastaaPoista
  7. Voi miten surullisia uutisia :´( Toivon sulle jaksamista!

    VastaaPoista
  8. Voi, ei! Ei ole helppo osa sulla, jos ei nyt äidilläsikään. Hurjasti voimia teille molemmille ja iso halaus!

    VastaaPoista
  9. Luopumisen vaihe tulee meille jokaiselle vuorotellen. Jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
  10. ei tiedetä aikaa eikä hetkeä... ja ne tulevat vääjäämättä vastaan. luopuminen on raskasta, joskus helpotus.

    VastaaPoista
  11. Voi sua ja sun suruasi nyt!
    Mä tiedän, iltä susta stuntuu tällähetkellä...epävarmalta ja pelkäätkin.
    Mun mies sai aivoinfraktin kolme vuotta sitten, ja äitini sai myös.
    Mies saatiin äkkiä hoitoon, vaikkei voitukaan ihan ajan mukaan antaa hänelle sulatushoitoa, mutta lopulta kuitenkin annettiin.
    Hänellä tuli siinä kaikkee estettä, verenpaineet taivaissa, ja verisuonipullistumaa..
    Mutta lopulta sitten lääkärin kanssa päätettiin, että sulatus kuitenkin annetaan.
    Ja niin vaan mies siittä selvisi.
    Vaikkei työhönsä enää kyennyt menemään takaisin.Mutta nyt kuitenkin elää suhtkoht normaalia elämää.
    Äitini sai (nyt jo on ollut kuolleena kohta kuusi vuotta kuitenkin.
    Mutta hän sai laajan aivoinfraktin, aj silloin ei vielä ollut mitään tällasta sulatusjuttua klainkaan , ainakann näin paljon käytännössä.
    Muttakuin ihmeen kaupalla äiti selvisi siittä, ja toipuikin tosi äkkiä.Jotain pikkuvaivaa hänellekkin kuitenkin jäi, esim, toinen käsi ei kunnolla toiminut.
    Mutta sun äitisi on jo niin iällä oleva jo, että toipuminen voi olla tosi hidasta, mutta älä vielä silti heitä hukkaan toivoa, se on hyvä pitää loppuun asti!
    Elämä on t'ällasta, joskus pysäyttää tosta kerralla vaan.
    Niin mutkin tässä muutama viikko sitten, kun pelästyin, että mies sai taas uuden aivoinfraktin, kun menetti yhtäkkiä muistinsa.
    Mutta Luojalle kiitos, se kohtaus meni ohi, johtui korkeesta verenpaineesta, mikä jostain syystä vaan korkeelle nousi, mutta onneksi meni pian ohi.
    Sairaalassa vähän aikaa oli, mutta pääsi kuitenkin sitten kotiin, kun kaikki oli tarkistettu.
    Mutta nyt toivon sulle voimia tosi paljon ja enkeleitä sinne sun äitisi luokse.
    Ja koita jaksaa, sulle voimia rukoilen.

    Mutta oli kuitenkin sun äitiäsi nuorempi ainakin 20 v.

    VastaaPoista
  12. Voimia ja siunausta! Elin isäni rinnalla 2,5 v. aivoinfarktin jälkeisen halvauksen ja afasian kanssa. 12 v. sitten isän maallinen vaellus päättyi. Toivotaan parasta äitisi hoidossa ja toipumisessa!

    VastaaPoista
  13. Voi, miten ikävää. Voimia teille molemmille! Lämpimiä ajatuksia lähetän sydämeni perukoilta.

    VastaaPoista
  14. Voi, en osaa sanoa mitään. Halaan vain ja olen läsnä. Ja lähetän enkeleitä varjelemaan.

    VastaaPoista
  15. Jaksamista teille, on teillä raskasta aikaa siellä, voimahaleja lähetän.

    VastaaPoista
  16. Niinpä menetin minäkin isäni uudenvuodenaattona. Tuntuuhan se kummalta, mutta täytyy muistaa, että kyllä minulla silti on isä, vaikka hän olisikin kuollut.

    Pelottaahan kuolema, tietysti, kun se on ainutkertainen kokemus. Mutta eihän se ole syntymää kummempi, oikeastaan. "Korkeemmas käres" se kaikki on, uskon, ja viisaassa hoidossa.

    VastaaPoista
  17. Voi miten ikäviä uutisia! =( Mummoni kuoli 3v sitten aivoverenvuotoon (en edelleenkään tiedä onko se sama kuin aivoinfarkti) ja muutaman päivän hän sinnitteli tajuttomana. Tilanne tuli siinäkin niin yllättäen... Lämmin halaus!

    VastaaPoista