Ihme

Kyllä täytyy sanoa, että ihmeiden aika ei ole ohi. Eilen kun kävimme sairaalassa äitiäni vietiin kallokuvaan. Me lähdimme reissuun mukaan. Voitteko kuvitella äiti sanoi onnellisen näköisenä " Mie pystyn puhumaan!" Paljon on sanoja hakusessa, mutta kuitenkin paljon on sanoja löytynytkin. Lisäksi oikea puoli on palannut peliin mukaan, heikosti kyllä mutta kuitenkin.
Tänään hän oli jo syönyt lohisoppaa. Kovsti väsnyt hän on ja nytkin vartin jäkleen sano mulle " Mene vaan jo" kun kysyin etkö jaksa katella mua, niin vastaus oli en oikein. Kova eteisvärinä hänellä on. Sydän hakkaa 98 ja 150 välillä.
Lapsiakin hän jo kyseli. Ehkä tästä selvittiin pelkällä pelästysellä. Olin kyllä aivan varma, että ei selvitä. Vielä kun silloin ensimmäisenä päivänä lääkäri sanoi, että annataan hoidon mennä näin ja taataan vaan kivuton ja kaunis loppu.
No nyt näyttää, että ennustukset ei pitänyt paikkaansa :)