sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Se on moro pitkastä aikaa

Jostain syystä on jäänyt tämä bloggaaminen syrjään. Ei vaan ole ollut mitään erikoista tapahtunut. Onneksi niin. Pari kertaa ollaa käyty Fuengirolaa ja Andaluciaa komistamassa. Edellisellä kerralla oli aivan loistavat kelit, mut nyt ei ollut toppatakki yhtään liikaa. Onneksi kuitenkin joukkoon mahtu muutama lämminkin päivä. Aika meni mukavasti kyläilessä ja ystävät tuli Portugalista käymään meitä tervehtimään. 
Uusia polkuja löydettii ajeltavaksi. Mantelipuut olivat kukkeimmillaan.


Gelalguocil oli nätti pieni kaupunki. Mainostettiin taiteiden tyyssijaksi. No olihan siel kivan näköisiä juttuja. Sen mitä pystyin kävelemään. 
Tää mun liikkuminen on ihan syvältä hanurista, mut se siitä.
Casarabonelassakin käytiin kirkon kulmilla kahvilla. Kauheita mäkiä on joka kylässä, vaikka kaukaa näytää tasaselle, niin ei todellakaan sitä ole.
Ihmettelen miten paikalliset mummot ja papat jaksaa kiivetä niitä katuja?
Krokotiilipuistossakin pääsin vihdoin ja viimein käymään. En osaa laittaa tänne videoa, mutta oli hieno juttu, kun helikopterit lensi sen puisto yli, niin eläimet alko pitää ihme murinaa. Niiden selästä muodostu pieniä kuplia ja kaulalihakset pullistu. Erikoinen juttu. 
No täs olikin päivän hymy :) 
Tietysi täty käydä turhuuksien torilla. Tämä kauppias erottu toisista, kun oli niin kauniist laitettu tavarat esille.

Se on nyt todistettu, että mä en oo ainut joka käy appelsiinivarkaissa :)
Yritin ehdottaa tuolle Entiselle poikaystävälle, että oltais siellä lämpimässä ja lumettomissa maisemissa pidempi aika, vaan eipä tuo tunnu syttyvän asialle. Ei tarviis tehdä lumitöitä, niin kun nyt, kun tultiin kotiin. Kolmetuntia hällä meni siinä hommassa. Sen verran oli kolmen viikon aikana lunta satanut. 


Joten terkkuja maailmalta!




10 kommenttia:

  1. Me ollaan ensiviikolla menossa Fuengirolaan.
    Toivottavasti on hyvät ilmat.
    Nyt täällä on kyllä niin ihanat talvipäivät vaikka lunta välillä saakin lapioida,

    VastaaPoista
  2. Kylläpä olisikin (ehkä) mukava viettää tuolla talvea. Kyllä voisin kokeilla, mutta kuka sitten hoitaisi taloa!
    Krokotiilit voisin kyllä jättää väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Lumitöitä oli täälläkin runsain mitoin odottamassa.

      Poista
  3. Vissin sinne parempia kelejä on luvassa.

    VastaaPoista
  4. No se on moro todellakin pitkästä aikaa! Vai ei mitään ihmeempää ole tapahtunut...höh, olette päässeet appelsiinivarkaisiin etelään, jossa ei ole lunta! Olisitte vaan pysyneet siellä pidempään, sellaiset terveiset Entiselle, niin olisitte säästyneet lumihommisla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä oon koittanut ehdottaa, mut tuntuu että on kuullun ymmärtämisvaikeuksia ;)

      Poista
  5. Teillä on ollut kivoja reissuja ja lumitöitäkään siellä ei ole tarvinnut sentään tehdä.
    Ja entinen poikaystäväkin on ollut appelsiinivarkaissa, hi!
    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia terveisistä, on se vaan eri juttu poimia appelsiinejä, kuin lapioida lumia, vaikkei mulla olekaan kokemusta kuin lumitöistä.

    VastaaPoista