Mun haitari

Eilen tuli taas yksi mun lempiohjelmista, eli Hopeinen ja Kultainen harmonikka. Kyllä ne pienet ihmisetkin ovat taitavia. Tuomaritkin oli tällä kertaa fiksuja.Oltiin ihan samaa mieltä voittajasta, vaikka kyllä ne molemmat pojat oli tosi hyviä,eikä se tyttökään huono ollut. Miten ihmeessä niiden sormet onkin niin vikkelät? Hopeisen harmonikan voitti myös mun suosikki, niin ei verenpaineetkaan nousseet, eikä tarvinnu telkkaa pihalle heittää. Tänään on kiva nähdä kuin se poika pärjää siinä Primus Ikaalisessa. Pidetään peukkuja, että pärjää.

Mutta mun haitari on ostettu sinä vuonna, kun oli yleislakko. Olikos se vuonna -56? olenkos mä jo niin kauna elänyt, vaikka oon vasta sen 35, tai niin kun Vilukissi kuureksantoista :)
Oltiin äidin kanssa katsomassa elokuvaa, missä Vili Vesterinen soitti Säkkijärven polkkaa. Se oli niin helpon ja mukavan näköistä touhua, että mä oli vakaasti sitä mieltä, että kunhan vaan saan haitarin käsiini , niin siitä se lähtee mun musiikillinen ura.
Seuraavana jouluna sainkin tämän haitarin, mutta se olikin jotenkin huonosti tehty, koska se ei suostunut soittamaan Säkkijärven polkkaa, eikä mitään muutakaan kappaletta, vaikka mä sitä kuin veteli. Ihan halpakaan se ei ole ollut. Hinta näkyy vieläkin kyljessä 1350mk. Mitä silloin on saanut sillä rahalla, ( muuta kun haitarin) mikä on ollut silloin palkka, siitä mulla ei ole harmaata aavistustakaan.

Vähän se on matkanvarrella kärsinyt ja ihmettelen ,että se on säilynyt kaikista niissä muutoissa mitä ollaa tehty. Mähän olen elämäni aikana muuttanut 15 kertaa.
Marika joku vuosi sitten sano, että "kun sä kuolet, niin saanko mä tän?" Mä lupasin