tiistai 24. toukokuuta 2011

Kierros Eestissä

Tai Virossa, ihan miten vaan. Nyt on kyllä kierretty Eesti pohjoisesta etelään ja idästä länteen.
Ensimmäinen etappi oli Vosun kylä. Siellä olimme kolme yötä. Yhtenä päivänä lähdimme pyöräilemään kartanokierrosta. Ensimmäisenä kävimme Palmsen kartanossa. Upea paikka.
Kuvassa oleva taulu on oikein itsensä Rembrantin maalaama. Onko aito, sitä en osaa sanoa, mutta epäilen. Tuolla huvimajan rappusilla syötiin ensimmäiset eväät.

Matka jatkui Sakadin kartanoon. Upea paikka sekin. Siellä oli varsin erikoiset huonekalut, mitä lie hirven sarvia. En kyllä ikinä huolis itsellein tuollaisia. Pienen lammen rannalla oli taas piknikin paikka. Aurinko paistoi ja ilma oli lämmin. Kyllä oli mukavaa, paits että takas tulo oli yhtä piinaa. Ensimmäinen kerta tänä vuonna pyörällä ja 25km heti ekalla reissulla, oli kyllä ihan liikaa. Satula oli niin päin persettä, kun vaan voi olla. Kyllä oli loppu matka tuskien taival. Kilometrimäärät tien viitoissa ei todellakaan pidä paikkaansa. 2,5 km on 4km ja 5km on 9 todellisuudessa.

Peipsjärven rannalla käytiin veilä Alatskiven kartanossa. Sitä kehuttiin mainoksessa, mutta se oli kaikkein huonoin. Siinä voi kyllä sanoa, että moni kakku päältä kaunis. mutta...
Käytii Kuremäen luostarissa ja lähellä Narvaa komeella putouksella. Merellä oli vielä jäätä!
Kolkjan kylä oli paikka, missä aika oli pysähtynyt, mutta ruoka oli ravintolassa todella hyvää. Joka pöydällä oli samovaarikin.
Haapsalussa oltiin vain yksi päivä, kun ilmat muuttu sateelliseksi. Juna on kyllä nähnyt parempiakin päiviä.

Tanssiaisvaate ois valmis, vain musiikki ja kavaljeeri puuttu.
Saaremaalla oltiin neljä päivää. Se saari tuli aika tarkkaa kierettyä. Pitkän etsinnän jälkeen löydettii dolomiittilouhos. Ihan vaan pari kiveä toin :)


Kaiken laisia ihmeitä nähtii.

Matkan melkeinpä päätarkoitus oli Türin kukkamarkkinat. Seillä käytiinkin kahtena päivänä.

5 kommenttia:

  1. Hieno reisu teillä ja paljon näitte paikkoja. Kartanoita siellä on pakjon, muutamassa olen käynyt, mutta noissa en missään.
    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen matkakertomus kuvineen.Eipä ole tullut vielä käytyä siellä.

    VastaaPoista
  3. Hieno matkakertomus! Osassa paikoista olen itsekin käynyt.

    VastaaPoista
  4. Tuollainen Viron kierros on edelleen minun haaveissani ja saan aina potkua lukiessani näitä matkakuvauksia. Türin kukkamarkkinat sun muut.
    Vissiinkin suomea puhuttaessa maan nimi on Viro ja eesti keeles Eesti, joskus olen tälleen tätä nimiasiaa pohtinut.

    VastaaPoista
  5. Eipä ne itsekään varmaan tiedä, onko Eesti vai Viro! Eestillä on vanha (paha) kaiku ja Viro (Viru) puolestaan maakunta. Mutta kumpaakin käytetään.
    Paljon kiersitte kartanoita. Haapsalun asemalaituri on yksi maailman pisimmistä, sitä on käytetty elokuvassa jäähyväisten laiturina. Ja asemarakennus on myös nähtävyys lipunmyyntiluukkuineen ja odotussaleineen. Eipä montaa junaa taida kulkea päivittäin. Suositut
    Türin kukkamarkkinat vetävät porukkaa paljon Suomestakin.

    VastaaPoista