Elblag on viehättävä kaupunki. Paljon vanhaa on säilytetty toisin, kuin täällä meillä. Puolalaiset on kovin ystävällistä ja auttavasita porukkaa. Ainut mikä siellä on huonoa, on tiet. Ne on niin huono kuntoisia, että hyvä kun hampaat suussa pysyy. Hyvä esimerkki on, kun takas tullessa ajettii 90.tä kilsaa kaksi tuntia. Tosin siinä oli tietöitä matkalla ja kylä kylässä kiinni. On siellä varmasti hyviäkin teitä, mutta ei vaan osunut meidän kohdalle.
Suosittelen kuitenkin vierailemaan siellä.
Asiasta viidenteen: Äiti kotiutetaan huomenna. Huh huh, saas nähdä kuin onnistuu? Hyvin hän on kuntoutunut. Pystyy kävelemään ja käsikin pelaa melkein hyvin MUTTA puhetta ei oikein pysty tuottamaan. Kirjaimet on ihan väärässä järjestyksessä ja sanat hukassa. Mieli on maassa. Se on selvää, kun ei voi seurustella kenenkään kanssa. Muistikin on vähän kärsinyt. Onnellinen hän on siitä kotiin pääsystä, mutta sitä en tiedä mitä sitten kun ja rintintintin tinriti?? Ota tästä selvää. Kun sanoin, että nyt putosin, niin hän vaan huitas kädellään " Antaa olla" No aika näyttää miten pärjätään.Matka jatkuu seuraavassa numerossa :)
erilaisten asioiden näkeminen tekee hyvää ymmärrykselle :)
VastaaPoistaKauniita ovat matkakuvasi. On sinulla nyt paljon huolta äidistäsi. Toivon sinulle voimia vaikeassa tilanteessa.
VastaaPoistaKauniita kuvia!
VastaaPoistaMinulla on kokemusta vastaavalaisesta, aivoinfarkti aiheutti läheiselle puhekykyyn häiriöitä. Hänen on vaikea kommunikoida muiden kanssa.Voi kuvitella sairastuneen tunteet, kun hän itse ymmärtää mielessään kaiken, mutta ei saa sanottua sitä oikein muille.
Voimia sinulle!
Mukavaa on ollut matkata kanssasi blogin välityksellä.
VastaaPoistaToivottavasti äitisi vielä kuntoutuu, kotiinpaluu varmaankin auttaa asiaa. Voimia teille molemmille.
Kiva reissata kanssasi näin nojatuolista käsin, pysyy hampaatkin suussa.
VastaaPoistaToivottavasti äitisi kuntoutuu ja puhekykykin löytyy, rankkaa se on nin potilaalle kuin omaisille, voimia sinne.
Kauniita rakennuksia ja kukkiakin. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin kun aitisi palaa kotiin. Vaikeuksiakin voi olla, mutta onhan se silti niin mukavaa.
VastaaPoistaMahtavan hienoja kukkiakin siellä.
VastaaPoistaEhkä äitisi kotiuttaminen tuo uutta intoa kuntoutukseen ja puhekin ajan myötä parantuu. Kärsivällisyyttä tarvitaan, vanhukset hermostuvat yleensä itseensä kun eivät tule ymmärretyksi tai eivät pääse kulkemaan niin nopeaan kun haluaisivat.
Ihania matkakuvia on sulle kertynyt matkaltasi!
VastaaPoistaJa ymmärrään huolesi äidistäsi.
Eikö äitiäsi kuntouteta mitenkään siihen puheen oppimiseen?
Mulla on kokemuksia aivoinfraktista, miehellä oli muutama vuosi sitten ja äidilläni joskus paljon aiemmin, nythän mulla ei äitiä enää olekkaan..
Mutta äitillä oli ensin myös puheen kanssa ongelmia, mutta ihmeen äkkiä lopulta hän alkoikin toipua siittä,ja sanoja alkoikin tulla..
Sun pitää ihan tosi helpoista sanoista lähteä alkuun, eli kirjoitat hänelle vaikka sanan kukka ja näytät samalla kukkaa, pyydät häntä sanomaan sen..'älä anna heti peräksi!
Toivottavasti äitisi kykenee pian sanomaan, mitä haluaa..
Kiitos matkakuvista! Onkohan äidilläsi sellaista hälytintä ranteeseen? Tuo masennus oli mulle yllätys omankin äitini kohdalla. En ollut koskaan tiennyt, että vanhus masentuu ja oikeasti masentuu. Puhe kehittyy, kun vain äitisi jaksaa yrittää. Yritin puhua äidilleni (84v), että kuinka kivaa olisi varmaan olla muiden samanikäisten kanssa jossain palvelutalossa, jossa olisi oma huone ja tuttuja puhekavereita päivälläkin ja yhteiset ruokahetket ymv. Mutta äitini on sitä ikäluokkaa, että hän muu "vaivaistaloista". Voi että. Kun saa lapsensa isoiksi, niin sitten lisääntyy muitakin murehdittavia, heidän lapsiaan ja oma äiti. Joskus olen sanonut,että olen syntynyt väärään kohtaan, koskaan ei hellitä. Mutta sitä se Elämä varmaan onkin. Voi kun itse ymmärtäisi pyytää palvelutaloon ymv.asumaan. Palvelutalon kauhuksi mua varmaan kutsuttaisiin, mutta mitä sitten. Rintalastan alla on jatkuva murhe äidistä. Päivät ovat hänellä tosi pitkiä ja yksinäisiä. Kävelyyn jäi niin paljon epävarmuutta viimeisen kohtauksen jälkeen, ettei voi liikkua kotopiiristä kauas. Toivottelen sulle jaksamista.
VastaaPoistaKiitos nyt kaikille lohdutukden sanoista.
VastaaPoistaSussi: Kysyin äidiltä kerran, että onko hänellä ajatus sanasta kirkas? Ei kuulema ole. muuten ei järjen juoksussa ole paljon vikaa.
Unelma: Ainakin eilinen päivä oli ihan kuhee, mutta toivotaan parasta.
Harakka: Siinähän se vitsi onkin, kun en tiedä mitä hän yrittää sanoa. Joskus joukossa ei ole yhtään tunnistettavaa sanaa. Kirjaimet on niin sekasin kun vaan voi olla.
Vilukissi: Sepä se, kun minunkin äiti on niin " Minä itte" ja sitte tulee perkeleitä, oikeesti kun homma ei onnistu. kaiken aikaa on kysymys MIKSI? Täytyy sanoa " aika lohdutonta"
Kiitos tästä matkakertomuksestasi! Mielenkiintoista seurata sitä ja itselle ennennäkemättömiä kohteita.
VastaaPoistaOn niitä kaikenlaisia tavaran rahtauskeinoja ;D
Odotan jo jatkoa kertomukselle!
Toivon parasta äidillesi ja että puhekyky hiljalleen palautuisi!
VastaaPoistaPuola on kyllä kaunis maa kuviesi perusteella ja sen, mitä itse olen siellä käynyt. Ajeltiin silloin tosin vain läpi eikä yövytty missään ja voin yhtyä teiden huonokuntoisuuteen ja etenkin kapeuteen. En yleensä pelkää autossa, mutta silloin jännitti.