sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Pienoismalleja

Nyt on messut messuiltu. Tässä viikonvaihteessa oli pienoismallimessut. Ei mikää suuri suksee, mutta alan harrastajia oli jonkun verran liikkeellä. Nämä pienoisrautatiet ovat uskomattoman upeita. En yhtään ihmettele, että isot ja pienet pojat ovat innoissaan näiden kanssa. Mukana oli myös letokoneita ja kilpa-autoja. Ne oli niin nopeita, että yhtään kunnon kuvaa en onnistunut niistä saamaan.




Nukkekoteja oli runsaasti näytillä. Tässä vihanneskauppias tuotteineen.
ylhäällä keskellä ja oikean alakulman kuvat ovat samasta talosta. Muuten en muista mikä kenenkin on. Kaikkiaan taisi olla 50 taloa tai boxia näytillä.

Kaikkinensa oli ihan kiva olla taas mukana. Jostin syystä nämä ei kuitenkaan kiinnosta suuria määriä ihmisiä, vai olisko väen puute johtunut huonosta kelistä ja isänpäivästä. Harmi vaan, kun järjestäjät ovat kuitenkin tehneet paljon työtä messujen eteen. Olisin toivonut enemän ihmisiä.

8 kommenttia:

  1. On onnekkaampaa kiertää messuja rauhassa ilman väenpaljoutta näin messuvieraana. Mutta näytteilleasettajat tarvitsisivat tuloja...

    Niin tai näin, kauniita kuvaotoksia. =)

    VastaaPoista
  2. Uskomattoman taitavasti ja tarkasti tehtyjä!

    VastaaPoista
  3. Joka kerta ihmettelen sitä kärsivällisyyden määrää mitä näissäkin on tarvittu kun valmiiksi asti ovat tulleet. Taitaa olla noita tapahtumia useampiakin niin ei riitä kävijöitä.

    VastaaPoista
  4. Upeita! Kyllä sitä on tunti poikinensa mennyt, kun näitä on kyhätty. Niin rautateiden ympärille kuin erilaisiin minikoteihinkin. Tuo huussi on ihana! =oD

    VastaaPoista
  5. Ompas hienoja, ihan kuin oikeita!
    Pitää olla pitkä pinna, ketä näitä väkertää valmiiksi asti! Ja sitä kädentaitoa runsaasti myös!

    VastaaPoista
  6. On kyllä uskomatonta uurastusta ja taitavia ihmisiä.
    Poikanikin osti 'ensileluksi' junaradan omalle pojalleen, oli siitä itse aina niin haaveillut.cedo

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että laitoit kuvia messuista! Olisin NIIN halunnut mennä tuonne mutta en päässyt :o(

    VastaaPoista
  8. Voi hyvä tavaton, miten taitavia ihmiset onkaan!
    Noiden pinoismallien rakentelu vaatii näppäryyttä ja pitkäjänteisyyttä. Hienoja ne ovat.

    VastaaPoista