lauantai 24. lokakuuta 2009

No niin

Lapset on kiillotettu ja luovutettu vanhemmileen. Kivaa oli varmasti molemmin puolin. Touhua riitti sopivasti. Käytiin uimassa, haravoitiin ja testattiin paikallinen Hoplop. Tietokonekin oli niin varattu, että ei mitään mahdollisuutta käydä edes kyläilemässä. On se vaan kummaa, kun lapset on täällä, niin mä en osaa nukkua, en sitten millään. Mä vaan kuuntelen joka kääntymistä. Henkka on niin kauheen kova juttelemaan unissaan,sitäkin pulinaa täytyy seurata. Sit on vielä pelkona, että hän saattaa lähteä kävelemään. Marika on rauhallinen ja nukkuu melkein samassa asennossa koko yön, mutta täytyyhän sitäkin tarkkailla. Marika herää öisin pissille ja meillä on jyrkät raput ja pimeetä, niin lupasin lähteä pissikummiks. Sitäkin reissua piti varttua koko yö.Miten sitä onkin näin torvi nyt, silloin kun oma lapsi oli pieni, niin itse nukkua tohotti ihan reippaasti. Nyt kun nukuin yöni yksin niin heräsin vasta puoli ysi. Se on tosi pitkään nukuttu, kun yleensä herään kuuden- seitsemän aikoihin.


Muuten asiat vaan mutkistuu. Entinen poikaystävä on taas sairaalassa, johan hää kerkes ollakin kotona ihan puolipäivää :( Nyt on viemäriputki toisella puolella. Kovasti on mies kipee. Paljon on joutunut kipupiikkeihin turvautumaan,ihan oksentamiseen asti. Saas nähdä mitä tästäkin seuraa? Toivottavati nyt saatais selville,mistä nämä kivet johtuu ja voisko niitä jotenkin ennelta ehkäistä.


15 kommenttia:

  1. No niin - ihan on ollut samanlaista touhua minullakin. Pojanpojat olivat syyslomallaan maanantaista, joten bloggailu jäi.
    Ihmettelen samaa, kuin sinä, miten sitä nukkuukin huonosti ja valvoo heidän untaan. Portaita pelkään myös, jos unisina lähtevät huolimattomasti alaspäin.
    Voi kurja, miten kivet nyt koettelevat entistä poikaystävääsi. Tsemppiä molemmille!

    VastaaPoista
  2. No voi kurjuuden kurjuus nuo miehen sairaudet ja kivut. On se niin väärin :( Toivottavasti pian seuraa parempaa ja vähintäänkin tuplaten kaikkea hyvää.
    Voimia myös Sinulle! Ihana, kun on tuommoisia pikkuihmisiä iloa tuomassa.

    VastaaPoista
  3. Ompa kurjaa, kun sun entinen poikakaveris taas on joutunut sairaalaan.
    Voimia sulle jaksamisessa hänen tukenaan.
    Kyllä nykyään pitäisi sellanen asia saada selville, ja paranee hän ihan varmaan.
    Sulla on ollut raskas viikkokin, tiedän sen, jos valvoo, niin on kuin olisi ihan nukuksissa koko päivän.

    VastaaPoista
  4. Ikävä kuulla, että miehesi on sairastunut uudelleen. Voimia teille molemmille!

    VastaaPoista
  5. Omat lapset ovat lapsia, lapsenlapset lapsikultia.
    Ikävää, että entinen poikaystäväsi on taas huonossa kunnossa. Kaikkea hyvää teille molemmille!

    VastaaPoista
  6. Peikolta ja vahvoja sanoja tueksi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas teille kaikille myötätunnosta. Onneksi vaiva ei ole hengelle hupaa, mutta siinäkin on kyllä olemista, kun mies hikeä kivusta pukkaa. Minullahan ei ole mitään hätää, ainoastaan tylsää olla yksin kotona.

    VastaaPoista
  8. Kiva kun sinulla on ollut pienieä vieraita, vaikka sitten joutuukin valvomaan. Mutta nukkuu sitten taas enempi kun ovat poissa:)

    Tsemppiä kovasti miespotilaalle ja sinullekkin.

    VastaaPoista
  9. Jäi sanomati, että ihania orkideakuvia!

    VastaaPoista
  10. On sinulla ollut vilskettä ja kyllä se huoli että jotain tapahtuu pitää unen loitolla.
    Voihan kurjaa jos ei ole saatu selville mitä tekisivät ent. poikaystävällesi, toivotaan että pian selviää kivut ovat kurja seuralainen.

    VastaaPoista
  11. Wapaaherra Larvanto oli kanssa meillä pitkästä, pitkästä aikaa. Vaikka mies täyttää kohta 11 v. haluaa hän nukkua yönsä paapan ja momman välissä. Larvanto on aina ollut niin hyvä nukkumaan yönsä, ettei hänen takiaan oo tarvinnu olla tärreellään.
    Oon kovin pahoillani "entisen poikakaverin" sairastelun johdosta. Toivotaan nyt, että syyt tähän sairauteen löytyisivät ja löydettäisiin sitä myöten myös oikiat lääkkeet ja hoitotavat. ;O)

    VastaaPoista
  12. Kyllä noiden pikkuihmisten kanssa aika kuluu. Minäkin olen ensi viikon Danin kanssa, kun hänen vanhempansa lähtevät Pietariin, joten tiedossa on vauhdikas viikko ;D Toivotaan, että entinen poikaystäväsi saa pian avun ja pääsee noista kivuista ja sairaalareissuista.

    VastaaPoista
  13. Olen todella pahoillani, että miehesi on sairaana. Toivottavasti hän nyt saa apua vaivoihinsa. Voimahali sinulle.

    VastaaPoista
  14. Kiillotetut lapset on mukava luovuttaa!
    Sitten taas jaksaa uudestaan, kun käyvät välillä kotonansa.

    Jopas nyt entistä poikaystävää koetellaan:(
    Voimia sinne teille!

    VastaaPoista
  15. Lapsenlapsista taitaa olla paljon tyota - mutta myos iloa.

    VastaaPoista