sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Türin kukkamarkkinoilla ja Paidessa

Käytiin jo perinteeksi tulleelle reisulla Türin kukkamarkkinoilla. Tarjontaa oli taas, kuten aina yllin kyllin. Minun mukaan tarttui vain kaksi Kärhöä, kaksi Iiristä, valkoinen pioni ja parvekekukkia. En tiedä oliko se nyt niin halpaa, rahaa sielläkin joutu käyttämään :) Porukaa oli oli ihan mielettömästi. Suomestakin vaikka kuin monta bussillista. Se mikä oli hienoa, niin pääsymaksu ei ollut kun 25 Ekr ja parkkimaksu 10Ekr, kun vertaa mitä meillä joutuu pulittamaan, että pääset johonkin messuille ostoksille.

Oli siellä kaiken maailman oheistuotteitakin myynnissä. Tässä vaan osa. Oli vaatteita, pitsiverhoja. Puutarha vempaimista kapakalaan.
Me oltiin Paidessa ystävien mökillä yökorteerissa.
Oli siellä Famun Amanda Beata Cecilia Dorothean sukulainenkin. Ihan selvästi niissä on samaa verta. Ehkä tämän äidin perintöä on vaaleus, mutta muuteen sama kirjavuus.Kuvia mökkinaapuresta. Tyyli on sama jokaisella. Pihat ovat uskomattoman kauniita. Kyllä mä niitä kuolasinkin. On siellä kevät selvästi pidemmällä kun meillä. Tuomet kukki ja päärynäpuut. Ruusukvitteneissäkin oli jo kukat. Perjantai- lauantai välisenä yönä oli niin kova halla, että maa oli aamulla ihan kuurassa.
Kuvia Paiden keskustasta. Vanha kaupunkihan se jo on, mutta oliko jäänyt jotenkin kehityksen jalkoihin. No joka tapauksessa siellä on vanhaa ja uutta sulassa sovussa.
Kuvat on otettu "vauhdissa" siksi näkyy auton sivupeili. Älä anna se häiritä :) Terveisiä sieltä kaikille.

21 kommenttia:

  1. Oi, mummo mihin ihanille markkinoille olet päässyt. Kukkia minunkin pitää vielä ostaa, kaikki kesäkukat ruukkuihin hankkimatta.

    VastaaPoista
  2. Ihanilla kukkamarkkinoilla olet ollut. Amanda Beata Cecilia Dorothea innostui tavattomasti nähdessään sukulaisensa kuvan.
    Muistelen, että ajoimme Paiden läpi kolme vuotta sitten matkalla Tartosta Tallinnaan tiistaikerhon kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kevät aina kutkuttaa ja pitää hankkia sitä ja tätä uutta tainta tai siementä. Tuollaiset markkinat alkavat kyllä syyhyttää mukavasti. Oli varmaan hieno retki, paljon hienoja kuvia sait tuotua tuliaisiksi. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Teillä olikin varmaan kiva reissu.
    Kauniita paikkoja ja kukkia monenlaista!
    Mulla on ostamatta vielä kesäkukat, ja ostankin ne vasta sitten, kun ei tarvi niitä kuskata sisälle hallaa pakoon.

    VastaaPoista
  5. Kiitos terveisistä! Ihanaa eksotiikkaa :) Varmasti ollut hieno reissu.

    VastaaPoista
  6. Jukran pujut! Olet käynyt kivassa paikassa. Kiitos terveisistä.
    Sain bloggauksestasi sellaisen kipinän, että joku kerta minäkin haluan tuommoisille "kukkafestareille".
    Paideen haluan myös tutustua, sillä ystäväni käy usein Paidessa ja on kertonut siitä. Hänen isovanhempansa ovat haudattu sinne.

    VastaaPoista
  7. Markkinat ovat ihania!
    Valitettavasti se verottaa kukkaroa, kun on tämmönen hömelö, joka ei osaa vastustaa kiusauksia!
    Kärhöt on yksi suosikeistani!

    VastaaPoista
  8. Hienot markkinat, jos ei hanki paljon niin voi ainakin ihastella.

    VastaaPoista
  9. Hienot oli markkinat ja maisemat. Tuommoisen mökin minäkin ottaisin tosi mielelläni.

    Heh, vieläkin naureskelen tuota trampoliinijuttua, pitäisköhän kokeilla, olen aina pelännyt lentäväni laidan yli...

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia kauniista paikoista! Ja mökki näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  11. Ihanan näköinen mökki. Kauniita kuvia muutenkin reissusta!

    VastaaPoista
  12. Hienon kuuloinen retki, kukkamarkkinoille olisikin kiva päästä:)

    VastaaPoista
  13. Kyllä reissu oli tosi kiva ja kukkamarkkinat upeat. Ei sieltä kyllä pääse ilman ostoksia pois:)

    Aimarii: Ja tietysti toisetkin, ne on aina toukokuussa näin puolenkuun paikkeilla. Luulen,että Puutarhanettiläisetkin tekivät sinne matkan porukalla.
    Sirokko: Kokeile vaan sitä trampoliiniä, ei siitä mihkään päse putoomaan. Huono olo vaan tulee, tai ainakin mulle + se liikkeen pysäyttäminen :D

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoisia kuvakollaaseja ja ihana kissa! =)

    VastaaPoista
  15. Teillä on ollut kivantuntuinen reissu. Seurassa on aina mukava kulkea ja sopivissa paikoissa raottaa vähän kukkaron nyörejäkin :)

    VastaaPoista
  16. Oi, kuinka ihanaa! Johonkin puutarhamessuille olisikin nyt kiva päästä törsäämään. Lääniä olisi, mutta kuka jaksaisi tehdä ne perustustyöt? Laiskottaa!

    VastaaPoista
  17. Kiitos terveisistä! Näyttää kivalta paikalta tuo Paide, sinne voisi vaikka lähteä kesällä ulkoiluttamaan kameraansa ja tutustumaan paikkaan!

    VastaaPoista
  18. Olipa kaikenlaista myytävää. Kuivattua kalaa?

    Kesäkukkia ei täällä kannata vielä laittaa. Minä viherrän parvekkeen kesäksi osin siten, että kannan melkein kaikki ruukkukasvit sinne. Sitten niiden seuraksi värikkäitä yksivuotisia.

    VastaaPoista
  19. Juu - salasana on pumpulia ja osoitteen laitoin tuonne julkisen blogin kommenttiin. Ei tää nyt mitään ihan kamalan salaista ole...

    VastaaPoista
  20. Varmaan ihana reissu! Laitoin sulle blogiini puuhastelumateriaalia, käy hakemassa.

    VastaaPoista
  21. Niin vähän ostoksia! Minä päätän usein vastaavassa tilanteessa olla ostamatta juurikaan. Sitten jossain vaiheessa muisti alkaa pettää ja huomaa tehneensä just sitä, mitä ei pitänyt. Huomasin muuten eilen, että minullakin kukkii ruusukvitteni.

    Jestas herbala on sanavahvistus. Mistä toi sanavahvistaja tietää antaa mulle just asiaan ja kirjoituksen tunnelmaan liittyviä vahvistuksia?

    VastaaPoista