torstai 14. toukokuuta 2009

Kevään riemua

Kuinkakohan kauan tämä trampoliini villitys kestää. No hauskaa siellä ainakin on ja tulee liikuntaa, tai hiki kumminkin. Viime kesänä minäkin kokeilin. Hyvä, että liike on vieläkään loppunut ja kauheen pahaolokin siinä tuli. Henkka yrittää mua houkutella veiläkin hyppimään. Kait mä olin niin koomisen näköi, että poika meinaa herkutella asialla.
Mustikka kukkii! Näinköhän on liian aikaista? Voi olla, että mustikka sato ei kummonen ens kesänä ole. Meil on ainakin niin kylmää ja tuulee ihan kauheesti.

11 kommenttia:

  1. Mustikoista minäkin olen huolissani. On niin kylmää ja kova tuuli puhaltaa, ei liiku pienet pölyttäjät.

    VastaaPoista
  2. Kylmä tuuli on puhaltanut täälläkin. Ennuste näyttää onneksi ensiviikolle lämmintä.

    VastaaPoista
  3. Trmboliinihyppely näyttää kivalta ja lapset tykkää hirveästi. Piti minunkin kokeilla, mutta pää ei kestä, en kokeile enää.
    Samoin - olen huolestunut mustikan varhaisesta kukinnasta. Tuulee jatkuvasti ja yöt ovat olleet hallaöitä.

    VastaaPoista
  4. On toi trampoliini kyllä mieleinen lapsille.
    Mäkin kerran kokeilin, ja voin sanoa, että liike on melkein vieläkin kurkussani, enhän pysynyt pystyssäkään lainkaan siinä!
    Voi kurjuuden kurjuus, jos nyt jo mustikat kukkii, niin taas halla varmaan vie, osan ainakin.
    Meilläkin kyllä marjapuskat kukkii myös, että saa nähä, miten käy!

    VastaaPoista
  5. Kerran on täälläkin tramboliinia kokeiltu, eikä kokeilla toista kertaa ;(
    Onneksi yöpakkasia ei pitäisi tulla!

    VastaaPoista
  6. Oi joi, pahalta näyttää, että mustikka ehtii paleltua, jos nyt jo kukkii!

    VastaaPoista
  7. Meillä ei vielä ihan noin kukassa ole, toivotaan ettei halla vie.

    VastaaPoista
  8. Tuulinen sää jatkuu täällä vieläkin. Meilläkin mustikat kukkii jo.

    VastaaPoista
  9. Minäkin kuvasin retkelläni kukkivia mustikoita. Ihmeen pitkällä luonto on.
    Minua ei saisi tuohon hyppimään, mutta lapsille se on hyvä ja hauska luuston vahvistaja.
    Hyvin sanottu, että josko vieläkään on liike pysähtynyt :-D

    VastaaPoista
  10. Mustikoista en osaa sanoa mitään, pikkasen täällä tuuli lämmennyt ja trampoliinille en pääsisi edes kiipeämään, alaspäin taitaa tulla aina paremmin ja nopeammin.

    VastaaPoista
  11. Tramboliineja on täälläkin lähes joka pihassa:)

    Mustikka jo kukassa, toivottavasti ei vain palellu. Täällä oli aamulla pakkasen puolella.

    VastaaPoista