Anoppista.

Okei Harakka. Kerron nyt kokemuksia siitä, kun Muori oli jo sairastunut ja jalkakin oli amputoitu. Tämä kokemus oli toisaaltaan hauska ja näin jälkeen oikeinkin, vaikka silloin tuntu, että huh huh.
Oli joulun jälkeistä aikaa. Olin ostanut äidilleni joululahjasi balettilipun Helsingin oopperataloon, samalla tietysti itsellenikin. Miedän oli määrä lähteä tänään sinne Hessaan. Entinen poikaystävä oli jotain rallia katsomassa aamusta. Muori kolasi pyörätuolillaan seinään, että sai minut tulemaan alakertaan. Muori istu keskellä olohuonetta ja vapisi kun haavanlehti,
-Kun minun pitäisi pääsätä tänään ripille ja olen tässä, enkä tiedä miten pääsen sinne? ( Muorin äiti on kuollut vuonna -56 ja sitä hänelle oli joudutta sanomaan moneen kertaan)
- Kuule Muori minkäs ikäinen sinä olet?
-No 56v
- Sä olet kohta 80, etköhän sä ole jo rippis suorittanut?
- ai niin Mintan kanssahan mä sen kävin. Kuule Amalia, sä et tiedä miten sekaisin mä olen.
Se oli Muorille kovaa aikaa, kun hän tajus välillä kuin sekaisin hän on. Joskus oli ihan kirkkaita hetkiä ja site melkein samaan lauseeseen tuli mitä sattuu.
Siinä vähän jotain juteltiin ja mä menin takasin ylös, kun oli joku homma kesken. Ei mennyt kauaa, kun taas kuulu kolinaa.

-Kuule Amalia kun tuolla yläkerrassa on toinen nainen!
- No ei siellä ole minua kummempaa :) Siinä kohtaa tosiaan hymyilytti
- Niin, niin mutta kyllä minun yli on nyt kävelty.
Rauhottelin Muoria ja päästiin yhteisymmärrykseen, että siellä olen vaan minä, hänen miniä.
Minä soitin entiselle poikaystävälle, että missäs perkeleessä se toinen nainen on? Hän uskals nauraa jutulle, se olikin minulle viimeinen niitti.
- Nyt saa Muori vaikka kuolla, mutta minä lähden nyt.
Lähdin kävelylle ja tapasin matkalla yhden tuttavan, jonka mies sairasti Parkinsonia ja oli aika hankala siinä vaiheessa. Yhdessä itkimme keskellä tietä omaisiamme. Ei mennyt kauaa kun entinen poikaystävä tuli kotiin.

Illalla kun mä olimme pois kotoa siellä baletissa, ei Muori ollut yhtää kertaa kolannut. Joskus minusta tuntu kuin hän olis tehnyt sen vaan kiusallaan, vaikka minä olin paljon hänen seuranaan. Tämän oli aika loppuvaihetta, ennen kun Muori joutu sairaalaan. eikä enää tullut kotiin.

Sillon kun Muori oli vielä ihan elämänsä kunnossa, ennen tätä sairautta, hän vannotti . Kun tulen siihen kuntoon, että en enään pyty omineni tulemaan toimeen. Laittakaa minut johonkin hoitolaitokseen. Helpommin sanottu, kun tehty. Ei siihen kantti riittänyt, laittaa toista pois kotoaan, ennen kun oli pakko.

Sen vaan sanon, että rankkaa se on, olla omaishoitaja. Etenkin jos se on 24 tuntia vuorokaudessa.
Minulla oli maailman paras anoppi.
Joku toinen kerta ehkä lisää juttua meidän Muorista.


Tein ystävälle tämän kortin, vaihteeksi pistoja ristiin laittaen. Taidan olla jotekin kierroon kasvanut, kun kaikista kuvista tulee kummallisia :(

Kokemus ammattiauttajasta

Mimosan kokemuksen innottamana kerron oman kokemuksen psykoligista. Ainut poikamme oli silloin kolmannella luokalla. Perheessämme oli ollut isoja muutoksia, kun molemmat isoisät olivat kuolleet. Se oli pienelle pojalle rankka kokemus. Samaan aikaan hän oli kuolussa joutunut opettajan silmätikuksi vilkkaan luonteensa vuoksi. Viimeinen tippa opettajalle oli, kun lapset veivät valkovuokkoja edellisen vuoden opettajalle. Tätä ei vanhapoikaopettajan itsetunto enään kestänyt. Yksi kärsijöistä oli meidän poika. Juttu meni niin pitkälle, että tämän opettajan tahdosta poika ohjattiin koulupsykologin testeihin. Siis kun oli niin vilkas ja olivat keksineet viedä niitä kukkia toiselle opettajalle.
Kun menimme kuulemaan niitä testin tuloksia oli vastassa nainen joka, oli lihava ( paraskin arvostelemaan) ja muutenkin epäsiisti. Kun hän puhui minulle hän kieritti kynällä pitkiä rasvaisia hiuksiaan. Paitapusero oli numeron liian pieni, eikä hän muutenkaan mitenkään vakuuttanut käytöksellään.

No testin tulos oli, että tämä 9vuotias on jäänyt 4kk. kehityksestä jälkeen ja hänellä on pieni sanavarsto! Olin järkyttynyt!! Meillä jälkeenjäänyt lapsi. Tulin itkien kertomaan asiasta anopille. Kun olin päässyt asiassa siihen kohtaan, että sanavarasto on pieni, kysyi anoppi. Mikä sana lapselta puuttuu hän kertoo sen. Anoppini oli ihana ihminen ja hän ymmärsi miten kauhuissani olin ja osasi vetää oikeasta narusta, että tajusin asian nurinkurisuuden. 4kk, kuin se pystytään määrittämään?
Nyt asia naurattaa ja tajuun sen, miten jonnin joutavia tollaset testit ovat. Silloin nuorena otti tämän asian vakavasti, olihan sen diagnosin antanut ammatti ihminen.
En paljon vähempää vois arvostaa ammattia kun joku psykologin homma, ainakin tämän ainoan kokemuksen perusteella. Onhan näissäkin varmasti ihan ammattitaitoisia ihmisiä, mutta ei ainakaan tämä tapaus.

Parasta kesällä

Valokuvatorstain aiheena on " Parasta kesässä"
Parasta on kiireettömät aamut laiturin nokassa, auringon paisteessa.

Miten Leino sen sanoikaan. Mik' on tää tuoksu, mun ympärilläin? mik' on niin hellää ja hyvää?...

Mistä niitä senttejä tulee?

No Saunalahdelle niitä tulee siitä, kun pakolla lähettävät mummoille sim kortteja. Voihan hitto, mitä tekeevät ja ilkeneevätkin vielä vanhoille ihmisille. Vaikka äitini on vanha, niin ei kuitenkaan onneksi, niin vanha että olis mennyt tohon lankaan.
Kävin eilen Äidin luona ja hän oli tulta ja tulikiveä koko mummo. Saunalahdelta oli tullut hänelle kirje, joka piti vielä hakea postista. Siellä oli se simkortti. Pitkä kirje, että kiitos kun valitsit Saunalahden jne. Vannotin äitiä, että ei varmasi ole sanonut vaihtavansa liittymää, ei ole. Yritin soittaa sinne Saunalahdella asiakaspalveluun. Arvaa vaan pääsikö sinne? Jonotin vartin verran, sitte annoin periksi, eihän sinne millään pääse. On varmaan niin paljon kiukkusia asiakkaita, tai sitten niitä senttejä tulee siitä, kun ihmiset jonottaa heidän palvelunumeroon.
Äiti postitti simkortin kirjatussa kirjeessä takasin sinne ja vastaanottaja maksaa postikulut. Kiusaa se on pienikin kiusa. Arvaas mitä? Tänään tuli uusi kirje :O Se lähetettiin avaamattomana takasin. En tiedä mitä se sisälsi. Niin olisihan siinä ollut mahdollisuus perua liittymä 14vuorokauden aikana, jos ei oo tyytyväinen. Kuinka moni vanha ihminen rupee perumaan jos on käyttöön erehdyksessä sen simkoritin käyttöön ottanut?

Että siitä niitä senttejä tulee.

Kissan poikii

Marika täytti tänään 8v. Oltiin eilen synttäreillä ja voihan nenä. Kamerasta taas loppu akku. Sössäsin viimeiset virrat näihin kissan poikiin, tai tyttöihän ne on, mutta kuitenkin. otin oikein sarjassa kuvia ja nekin epäonnistu :( Olis ollut paljon täkeämpää saada kuvia Marikasta. Perheessä on ennestään kaksi mäyräkoiraa. Toinen otti nämä heti pennuiksee ja imettää niitä, vaikka ei mitään herukkaa ja nuolee niiden takapuolet. Toinen pelkää näitä kauheita petoja ja menee pitkin seinän vieruksia:)



Tänään kävin keräämässä vadelmia. Sainkin oikein kelpo saaliin. Melkein ämpärillisen.
Meillä on naapurin Ollin kanssa aina samat jutut, kun olen jotain kylvänyt, tai muuten saan jostain satoa. Olli laittaa aina mut torille myymään niitä (Joskus kyllä ottaa päähän, vaikka se on vitsi). Viimeeksi pari viikkoa sitten raparperia, kun viimeisiä vetelin pois penkistä. Olli ehdotti, että menisin torille. Totesin vaan, että nythän ei olisi varmaan kilpailijoita:)

Ristiin pistelty rinsessa

Tein Marikalle rinsessan. Aika kauan tän tekeminen kesti, mutta kivaahan se oli, niin kun aina käsityöt. Olis se vaan kauheeta, jos tapahtuis jotain, eikä vois enää tehdä käsillään mitää. Ihan puistattaa ajatus.



Se kohtaus kävelemisestä, on kestänyt veilä. Paits eilen, kun kävin kampaushuoneella ostamassa uudet kiharat. Eihän sitä voinut iltapäivästä enää lähteä, kun mähän tein päätöksen, että aamuisin :) Siks toiseks uudet kiharat ois heti olleet vaahossa, kun mieletön hiki kuitenkin siin touhussa tulee.

Ei muuta kun aurinkoista ja lämmintä päivää.

Voitin itseni

Vaan kyllä se vaati kauheesti. Lupasin itselleni, että kunhan entinen poikaystävä lähtee taas töihin, alan käymään aamusin lenkillä. No se lupaus meinasi kaatua heti mättelyssä, kun näytti niin sateelliselle. Ihan tuntu kun varpaatkin ois olleet vähän kipeet, joo ja entinen poikaystäväkin tulee jo yhdeltä syömään, niin eihän sitä kerkee oikein yhdeksältä lähtemään tunnin lenkille. Pirskatti kun aurinko petti mut ja alko paistamaan :(
Kyllä mulla on kunto rautaa. Kädet kun ylös nostaa, niin heti on hiki. No mä voitin sen kiusanhengen, joka keksii kaiken maailman syyt, että ei tarvi lähtee kävelee. Nyt se ei muistanut hyttysiä, amppiaisia, hirvikärpäsiä, perhosia, eikä mitään muitakaan vastuksia, kun se sadekaan ei tullut. Onneksi on toi järvi tossa ihan rannassa, että pääs suunnilleen suoraan veteen, kun tulin kotiin. Ravihevonenkaan ei ole niin vaahdossa, kun mä sen lenkin jälkeen.

Mukavaa alkanutta viikkoa!