lauantai 26. marraskuuta 2016

Kotona

No niin nyt on taas reissu tehty ja mukavaa oli. Neljä viikkoa meni sujuvasti. Ilmat suosi, pait nyt viimeiset päivä olivat vähän satellisia. 
Vertailun vuoksi laitan kas ikkuna kuvaa. Vähän on maisemissa eroa, joskin avointa vettä molemmissa.

Vaan kyllähän se on niin, että koti on aina koti. 
Käsikin on jo parantunut. Mikä nautinto oli repiä noi ruvet pois :)
Mä jollekin taisin sanoa, että meille tulee paska joulu ja niin siinä sitten käy. Miniän  äiti kuoli tänään. Jouluja ollaa monta vuotta vietetty porukassa ja taas on yksi pois. Viime joulu oli muista syistä kurja ja nyt on taas. Eiköhän se elämä kuitenkin ajan mittaan voita. Toivottavasti seuraava joulu on parempi.

Mukavia talvisia päiviä ja 
Onnelliist voimiist

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

lauantai 19. marraskuuta 2016

Rikkilähteellä

Aletaan mun aamiaisesta. Ihanaa mangoa, mehukasta ja makeaa. 

Yks ystävä neuvoi meille paikan rikkilähteille. Ei kyl osuttu samaan paikkaan, mut rikkivettä näilläkin altailla. En nyt mennyt uimaan, kun toi käsi on vielä vähän auki. 
Vesi on kirkasta ja haisevaista. 



Savea sai kaavittua ja levitettyä iholle,  jos halus. 


Hän oli halunnut. Aikamoinen liottaminen oli, ennen kun puhtaaksi tuli. 

Vähän harmitti, kun olin niin suunitellut meneväni tuonne likoomaan, mut ehkä toisen kerran. 
Aurinkoiset ja lämpimät terveiset
Onnelliist voimiist! 



perjantai 18. marraskuuta 2016

Uusi maisema

Jouduttiinkin vaihtaa hotellia, sähläyksen vuoksi, mutta täytyy sanoa Uotisen sanoin " Ei huono" maisema on kyl nyt kohdillaan aamusta


Iltaa myöden. 

Onnelliist voimiist

tiistai 15. marraskuuta 2016

Iznajar

Lähdettiin käymään Iznajarissa, kun ollaa kuultu, että ois kaunis kaupunki. 
Vesi ol tekojärvessä tosi vähissä.

Nyt olikin ihan tosiaan hieno paikka, toisin kun se Osuna, missä aiemin käytiin. Ei kyllä mikään huonokuntoisen paikka tämäkään. 
Miten ihmeen hyväkuntoisia paikalliset ovatkaan, ei tasata katua olekaan. Aina on enemän, tai vähemän mäkeä.


Lila väri tuntuu olevan suosiossa tässä kylässä

Miksiköhän tuo kirkko on aina korkeella mäen päällä. Onko se sitä varten, että ehtii miettiä syntejään, mitä anteeksi pyytää, kun tuonne kiipeää?


Ja sitten retkeen tuli nopea loppu, kun mä astuin harhaan ja heitin pittuuelleen. Polvessakin on vähän asfaltti-ihottumaa ja peukalokin on kipee. Se mikä tässä lohdutta, kun kävin apteekissa hakemassa puhdistusainetta, niin siellä oli niiiiiin nätti poika, joka puhdisti tuon käden ja laitto siihen laastarin, et kirvelykään ei kauheesti haitannut :) Miten on luuletko, että meillä Suomessa sais apteekissa moista palvelua?

Onnelliist voimiist ja Pysykää pystyssä 







tiistai 8. marraskuuta 2016

Turhuuksien torilla

Tänään oli taas se päivä, kun turhuuksientori oli täys ihmisiä. Tarjolla on vaikka mitä, mutta kun luoja on luonut harakan sukuun, niin tietysti kaikki koristuset oli kierrettävä. Oli tarjolla paljon aitoja koruja 1€/kpl
Kaulakoruja en kyl ostanut, mutta 

Korviksia kyllä. Nämäkin ihan aitoa rihkamaa.
No näitä nyt ei voi turhuuksiksi sanoa. Kyllä on tuoretta vihannesta ja hedelmiä tarjolla
Herkullisia kukkakaaleja.
Eilen käytiin Alhama de Granadassa ajelemassa. Maisemia matkan varrelta.

Siel on kuumialähteitä
Mä en kylläkään pulahtanut, kun pukukopit oli puutteellisia :) Vesi oli kyl tosiaan lämmintä ja jotain mineraalipitoista. Siellä ylhäällä vuorilla ei ollut kun +9. Vähän meinas T-paitasillaan olla viileetä.



Onnelliist voimiist







maanantai 7. marraskuuta 2016

Välipalaksi

Iltalukemiseksi otin mukaan pari kirjaa. Toisen sain luettua. En oikein osaa sanoa oliko parempi, vai huonompi, kun Larssonin kirjoittama. Tykkäsin kuitenkin. Oli sujuvaa luettavaa. Ehkä vähä loikkiva sinne, tänne.

Nyt on kyllä se kirjaston e-kirja juttu ihan hyvä, kun voi lainata lisää JOS sattius loppumaan luettava. 

Onnelliist voimiist ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

lauantai 5. marraskuuta 2016

Mikä puu?

Kuka osaa sanoa mikä puu tämä on? Sirokko tai Jeal? Teillä varmaan on tällaisia

Pakollinen käynti Mijaksessa. Tässäkin on asia mitä toi entinen poikaystävä ei ymmärrä, että mä tarvisin meidän seinälle näitä ;(


Ain ei jaksa paistaa. 
Eilen käytiin paikallisella hautausmaalla. Täällähän oli Pyhäinpäivä tiistaina ja silloin kukkia on viety haudoille. Onhan tää vähän erilainen tyyli haudata, kun meillä.




Onnelliist voimiist!

torstai 3. marraskuuta 2016

Smurfi-kylässä

Ystävät eivä olleet käyneet täällä Smurfi-kylässä, joten aikamme kuluksi lähdettii ajelemaan. 
Kylähän on kokonaan sininen.


Autoa myöden
Ja miestä
Kissan silmätkin oli siniset
No jos vähän poiketaan sinisestä 

Onnellist voimiist



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Osuna

Lähdettiin komistamaan Osunan kaupukia, kun ystävä oli jostain kuulleet, että on Andalucia kaunein kaupunki. No asiasta voidaan olla eri mieltäkin.
Vähän ois hankala istua tuossa. Voi sanoa, että rautavlikistää :) Tuo valkea kukka tuossa vierellä tuoksuu huumaavan hyvälle.
Päivä oli todella lämmin ja aurinko paisto pilvettömältä taivaalta.
Siitä lähtee polku alas kaupunkiin. 
Kaupunki oli matalia taloja, kapeita katuja ja paljon autoja.
Turistia, jotka oli hukassa :)

Hikisen kierroksen jälkeen hervoton mäki ylös kiivettävä!
Meidän mielestä kaupunki ei ollut kaunein kaupunki, jos ei nyt rumakaan, mutta kainiimmassakin olen käynyt.