sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tilinumero


Kuva ei ole mun, vaan on jostain netistä.

Nyt kun edellinen tilisi alkaa olla loppuun käytetty, niin avasin sulle uuden tilin. Sen numero on 2015. Tallensin sinne sinulle 365 onnen ja ilon täyttäämää päivää. Päivät ovat nostettavissa 1.1 2015 alkaen.
Kiva on ollut olla kanssasi tämä lopuillaan oleva vuosi. Kiitos sulle kaikista kommenteista.

Kiitos  monista hauskoista kirjoituksista jotka oot kirjoittanut ja olen saanut makeat nauru, sekä hyvää mieltä.




Hyvää Uutta Vuotta 2015

ja Onnelliist voimiist.



lauantai 27. joulukuuta 2014

Joululahja

No niin nyt on taas joululahja käytetty. Sehän oli kylläkin Henkalle, mutta pääseepä  mummukin samalla kuviin. Oli kyllä  ihan hyvä kuva ja ennenkaikkea komeet tehosteet. Kyllä toi 3D on ainakin puolet siitä kuvasta.
Oon joskus yrittönyt lukea tätä Hobittia ja Tarua Sormusten herrastakin, vaan en vaan oo jotenkin saanut otetta. Varmaan on koitettava uudestaan, josko nyt olis mielenkiintoisempi. Kyllähän ainakin se Taru Sormusten herrasta kuuluis melkeinpä yleissivistykseen.
Eilen mä vietinkin pyjamapäivää. Se kuuluu ainakin kerran vuodessa viettää.
Hyvää loppuvuotta ja
Onnelliist voimiist!

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulua

Ihan ensin. Oliko jossain vaiheessa puhetta, että ruokaa ei saa muulloin, kun jouluna?
No siis syöty on enemmän, kun tarpeeksi. Huomena ei tarvi, kun katsoa ruokaan päin, se saa kyllä piisata.
Meillekin tuli lunta ja pakkastakin oli -15. Järvi jääty 22.12 ja naapurin muksut jo luistelee. Niillä täytyy olla hyvät välit yläkertaan. Ympäri vuoden mä saan olla sydän syrjällään niiden muksujen kanssa. Kesällä ne on, kun elopellossa. Kukaan  ei vahdi, kun ne vaahtosammuttimen kokoisetkin on yksin rannalla.
Täytyy mun kyl myöntää, että itsekin oon saanut olla ja kulkea miten vaan, ilman minkään laista vahtia. Oon ilmoittanut neljän vanhana, että en enää hoitoon mee. Oon saanut jäädä yksin kotiin. Äiti laitto mulle voileivät valmiiksi, et en nälkää oo kyl nähnyt, en päivän aikana. Samoin oon oppinut uimaan samoihin aikoihin, kun eeltä meinasin hukkua. Silloinkaan ei ollut ketään aikuista mukana pentulauma vaan keskenään merenrannalla. Se oli sitä huoletonta nuoruusaikaa, miten se jatkuukaan?
Niin sitä lunta tuli sen verran, että entinen poikaystävä pääsi ulkoiluttamaan lumikolaa.
Rattoisaa Tapaninpäivää ja
Onnelliist voimiist!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulurauhaa

Hyvää Joulua kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen. 


lauantai 20. joulukuuta 2014

Nyt ne repee!

Pelihousut on vaarassa! Miten voi olla mahdollista, ett ompelutaito on tyystin kadonnut? Mä olen ennen ommellut kaikki meidän vaatteet. Minjälle kauniin häämekon ja nyt hitto viekoot, en saa edes
patalappua onnistumaan! En edes kuvia kehtaa niistä laittaa. Yök kun inhottaa! Kolme tuntia ja kolme sutta sain aikaiseksi. Ei kyllä löis leiville, jos niistä pitäis leipä irrota. Taitaa olla parasta kun vaan sohvan nurkassa luen ja persusta levitän. Se ainakin onnistuu sujuvasti.
Et tällaista tällä kertaa. Siitä huolimatta.
Onnelliist voimiist!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

On kaunista on

Heittäydyin minäkin ahkeraksi ja tein pikkuleipiä. On kyll syntisen hyviä, mutta niinhän se kaikki hyvä on syntiä, tai ainakin lihoittavaa :)

Vaikka en tästä talvesta niin perustakaan, niin täytyy myöntää, on kaunista.

Järvi oli jo kertaalleen kokonaan jäässä, mutta nyt vain rannat.

On kyllä satumaisen kaunista ja väri on niin uskomaton.

Pionistakaan ei oo jäljellä muuta, kun tuet.
Kaikki talven törröttajät ovat nyt parhaimmillaan.
Uusi viikko on taas alussa, joten olkoot se hyvä viikko meille kaikille.
Siispä Onnelliist voimiist !

torstai 11. joulukuuta 2014

Perälauta

Se on Kuopion reissu heitetty, eikä ollenkaan mukava keikka. Entisen poikaystävän setä on tosi huonossa hapessa.
Kyllä sitä tuntee itsensä melkein voimattomaksi tässä kohtaa, kun on näin suurten asioiden edessä. Tosin setä on 90v, mutta sittenkin. Vaimokin on saman ikäinen ja huonokuntoinen. Yksin ei saa sairauden takia lähteä kotoa mihinkään.
Siis ihan kauheeta oli katsoa sitä, kun mentiin sinne sairaalaan ja vaimolle selvis, miten huonossa kunnossa mies tosiaan on. Lohduta siinä sitten, kun ei sanoja todellakaan ole, eikä edes toivoa. Toisaaltaan vaimo on hyvinkin realistinen. Tietää, että toivoa ei ole. Toivoo, että mies tulis kotiin ja tietää, että ei  tule, eikä itse kykenis, jaksais hoitaa. Hyvä kun pärjää itse. Toivoo, että mies pääsis pois ilman tuskaa. No sen voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että se ainakin näyttää toden näköiselle.

Kaiken kukkuraksi se, kun toinen on, niin yksin. He ovet lapseton pariskunta. Ikää noinkin paljon, että ystävät ovat jo pois menneet, tai ainakin huonokintoisia.
Joulukin tulossa ja kaikkea. Meille ei suostunut tulemaan.
Et tällaista täl kertaa.
Kaikesta huolimatta. Onnelliist voimiist!

PS. Se perälauta tuli tänään vastaan. Huomena taas Kuopioon.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Terapiaa

No nyt ollaa tuossa lonkka asiassa niin pitkällä, että kävin tänään fysioterapiassa. Sieluttoman aikaisin. Jo kahdeksalta piti olla paikan  päällä! Ei meinaa mulle sopia herätyskellomenot. Olin jo vähän yli neljän hereillä, eikä sen jälkeen uni tullut. Matkakuumetta, vai oisko se nyt vaan menokuumetta, kun en osaa nukkua? Muina aamuina ollaa vedetty sikeitä yhdeksää ja sillee.

Päivä on kyllä mennyt nopeesti. Tänään kahdentoista aikaan tuntu, että oon ollut hereillä vaik kuin kauan, eikä kello ollut sen enenpää. Hullu tunne. Kyllä näille herraskaisille tavoille vaan hyvin sopeutuu. Sekin on näitä eläkeläisen oikeuksia :)

Niin tuohon lonkkaan. Jos se ei aikaisemmin ollut kipee, niin nyt on. Se ihmii löysi niin hemmetin kipeitä paikkoja pitkin reittä, että en sellaisten tiennyt olevan olemassakaan. Nyt on sitte tuo konkka teipattu ja vähän ristiselkääkin. Auttaako asiaa, en tiedä, vai enkö usko. No se nähdää. Jumppa ohjeta sain mukaan, nyt vaan täytyy löytää se selkäranka, että jumppaan. Se hoitaja oli kyllä kovasti pettynyt, kun en kiljunnut riemusta hänen ohjellee. Totes vaan, että sulle ei oo helppo näitä näköjään markkinoida ;)
Tätyy kyllä tunnustaa, että tää on niitä asioita, mihin en tosiaan ihan täysillä usko. Täytyyhän mun tää nyt läpi viedä, eihän sitä tiedä jos vaikka. Kuukauden päästä meen uudestaa.

Huomen aamulla lähdetään katsoo onko Velmies paikallaan.
Onnelliist voimiist!

torstai 4. joulukuuta 2014

Hinta ja laatu

Ne on ihan kohdallaan tässä mun ostoksessa. Kauheesti alko tekee mieli Joulu/marraskuun kaktusta. Robbarissa oli tarjouksessa 3,50€. Kävin kuitenkin katsomassa Plantageenillä. Seil ois ollut 7,90€. Nyt kyl todella päti se hinta ja laatu. Oli nimittäin ainakin puolet isompi se Plantageenin. Täss sen taas näkee, että turha nuukuus ei kannata. Kylähän tietysti toikin mulle riittää tapettavaksi, mut ois se olut komeempaa tappa isompi :)

Minjä teki mulle viimevuonna tällaisen valojutun.
 Mä sain veronpalautusta suuret rahat. Mihinköhän törsäis ne kaikki 25€? Sit mun eläkekin nousee 0,39% ! Voi tätä rahan tuloo :)
Kiva kun on ollut valoisia päiviä.
Onnelliis voimiist.